Hyppää sisältöön
, , , , , , , ja

Yhteiskannanotto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin!

Kuvituskuva, jonka taustalla on epäterävä valokuva klassisesta rakennuksesta pylväineen, todennäköisesti eduskuntatalo. Kuvan yläosassa on lihavoitu teksti

Kokoomuksen puoluekokouksen päätös kannattaa aborttioikeuden kirjaamista perustuslakiin on tärkeä viesti siitä, että yksilönvapaudet ja naisten oikeudet otetaan puolueessa vakavasti. Päätös sai puoluekokouksessa selkeän enemmistön tuen, ja myös Kokoomusnuorten piirijärjestöjen enemmistö kannattaa aloitetta.

Helsingin, Oulun Läänin, Lapin, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Hämeen ja Savo-Karjalan Kokoomusnuoret kannattavat päätöstä. Perustuslain tehtävänä on suojata yksilöä vallankäytöltä ja turvata kaikkein keskeisimmät vapaudet. Oikeus päättää omasta kehosta kuuluu niihin. Aborttioikeuden kirjaaminen perustuslakiin on oikea, inhimillinen ja tasa-arvoinen ratkaisu. 

Uudenmaan Kokoomusnuoret kritisoi kannanotossaan (10.6.) puoluekokouksen päätöstä aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kannanotossa todetaan esimerkiksi: “Parempi ratkaisu olisi aina päivittää normaalia lainsäädäntöä sen ajan yhteiskunnan arvojen ja tieteen kehityksen mukaan”. Tämän voi tulkita pitävän sisällään ajatuksen siitä, että Suomessa on syytä säilyttää mahdollisuus rajoittaa tai jopa kieltää aborttioikeus perinteisen lainsäätämisprosessin kautta. Mielestämme ajatus sotii räikeästi kokoomuslaisuuden pyhintä arvoa eli yksilönvapautta vastaan. 

Aborttioikeuden vastustajat väittävät, ettei abortti ole sellainen perustavanlaatuinen oikeus, joka kuuluisi perustuslakiin. Juuri tästä syystä aborttioikeuden perustuslaillinen suoja on tarpeen. Kyse ei ole yksittäisestä lääketieteellisestä toimenpiteestä vaan ihmisen oikeudesta päättää omasta kehostaan, terveydestään ja tulevaisuudestaan. Jos oikeus määrätä omasta kehostaan ei ole perustavanlaatuinen oikeus, mikä sitten on?

Aborttioikeuden vastustajat korostavat myös, että perustuslaissa ei ole mainittu muitakaan hoitomuotoja. Tämä jättää kuitenkin huomiotta olennaisen: oikeudessa aborttiin ei ole kyse hoidosta vaan ruumiillisesta itsemääräämisoikeudesta. Niin kauan kuin raskaus tapahtuu naisen kehossa ja edellyttää hänen elimistönsä ylläpitävän sikiön elintoimintoja, kyse on tilanteesta, jossa valtion pakottava puuttuminen merkitsee suoraa puuttumista naisen ruumiilliseen autonomiaan. Juuri tällaisen autonomian suojaaminen kuuluu perusoikeusjärjestelmän keskeisiin tehtäviin.

Suomessa raskaudenkeskeytyksiä tehdään kansainvälisesti vertaillen vähän, eikä kyse ole kevyestä päätöksestä. Abortti voi olla tarpeen myös naisen terveyden tai hengen suojelemiseksi. Tutkimusnäyttö osoittaa, ettei aborttioikeuden rajoittaminen vähennä abortteja, vaan lisää vaarallisia toimenpiteitä. Siksi kyse on ennen kaikkea oikeudesta turvalliseen hoitoon, terveyteen ja itsemääräämisoikeuteen.

Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, ettei naisten saavutettuja oikeuksia voida pitää itsestäänselvyyksinä. Yhdysvalloissa nähtiin, kuinka vuosikymmeniä voimassa ollut aborttioikeuden suoja purettiin koska siltä puuttui liittovaltion perustuslain suoja. Pysyvinä pidetyt oikeudet eivät lopulta olleetkaan sitä. Juuri tämän takia kaikkein tärkeimmät oikeudet tarvitsevat vahvimman mahdollisen suojan.

Samaan aikaan Euroopassa on herätty siihen, että lisääntymisoikeuksia on puolustettava aktiivisesti. My Voice, My Choice -kansalaisaloite aborttioikeuden puolesta keräsi yli miljoona allekirjoitusta eri puolilta Eurooppaa, mikä osoittaa laajaa tukea turvallisen ja saavutettavan abortin turvaamiselle. Suomi ei voi ajatella olevansa immuuni kehitykselle, jossa oikeuksia kyseenalaistetaan. Siksi myös meidän on huolehdittava siitä, että naisten itsemääräämisoikeus on suojattu mahdollisimman vahvasti.

Aborttioikeuden vastustamista on perusteltu myös eettisillä näkökulmilla. Eettinen keskustelu ei kuitenkaan poista tarvetta oikeudelliselle suojalle vaan päinvastoin perusoikeuksia tarvitaan juuri silloin, kun yhteiskunnassa käydään voimakasta arvokeskustelua. Aborttioikeuden perustuslaillinen turva estää sen, että raskaana oleva henkilö menettäisi päätäntävallan omaan kehoonsa muuttuvien poliittisten suhdanteiden seurauksena.

Aborttikeskustelussa vedotaan myös usein sikiön oikeuksiin. On kuitenkin tunnustettava biologinen todellisuus, ettei varhaisessa raskaudessa sikiö ole itsenäinen ihminen, vaan täysin riippuvainen raskaana olevan henkilön kehosta. Yksikään ihminen ei saa käyttää toisen ihmisen kehoa ilman tämän suostumusta. Tätä periaatetta ei tule hylätä myöskään raskauden kohdalla.

Puoluekokouksessa kuultiin, kuinka muutaman yksittäisen kokoomuslaisen mielestä “abortti on murha”. Vakiintuneen WHO:n määritelmän mukaan vastasyntynyt katsotaan kuolleeksi, mikäli raskaus on keskeytynyt raskausviikolla 22 tai sen jälkeen. Suomessa abortin tekeminen on ilman perusteluja mahdollista raskausviikolle 12 asti ja sen jälkeen luvanvaraisesti raskausviikolle 20 asti. Suomessa vastasyntyneelle kirjoitetaan kuolintodistus vain, mikäli raskaus on kestänyt vähintään 22 viikkoa. Tätä ennen tapahtunutta ei siis katsota kuolemaksi. Todellisuudessa aborttioikeus ei vähennä elämän arvoa, vaan kunnioittaa sitä. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus syntyä toivottuna ja haluttuna tilanteeseen, jossa vanhemmilla on kyky huolehtia hänestä. Aborttioikeus suojaa tätä periaatetta. Se ei pakota ketään tekemään aborttia vaan antaa jokaiselle oikeuden tehdä oman elämänsä kannalta parhaan ratkaisun. Siksi me allekirjoittaneet Helsingin, Oulun Läänin, Lapin, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Hämeen ja Savo-Karjalan Kokoomusnuoret tuemme lämpimästi puoluekokouksessa hyväksyttyä Kokoomuksen Naisten Liiton aloitetta.

Lisätietoja

Pauna Ella

Pauna Ella

Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 185 1331

Karvonen Riku

Karvonen Riku

Oulun Läänin Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 50 432 2761

Korkiakoski Timo

Korkiakoski Timo

Lapin Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 483 0885

Keto Max

Keto Max

Liittohallituksen jäsen, Satakunnan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 45 267 7106

Mahonen Jimi

Mahonen Jimi

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

Luoma Matias

Luoma Matias

Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 45 276 2817

Lamminpää Samu

Lamminpää Samu

Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 700 0186

Torkkel Liinu

Torkkel Liinu

Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 124 9177

Holopainen Lukas

Holopainen Lukas

Savo-Karjalan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

Helsingin Kokoomusnuoret

Oulun Läänin Kokoomusnuoret

Lapin Kokoomusnuoret

Satakunnan Kokoomusnuoret

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret

Eurooppapolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa, nuorisopolitiikkaa, talouspolitiikkaa, kuntapolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa – kokoomuspolitiikkaa. Tiukkaa puhetta asiasta ja joskus myös vähän asian vierestä.

Pohjanmaan Kokoomusnuoret

Keski-Suomen Kokoomusnuoret

Hämeen Kokoomusnuoret

Hämeen Kokoomusnuoret ry koostuu Hämeen alueen paikallisyhdistyksistä sekä toimii avustavana voimana että yhteistyön kanavana kokoomusnuorten toiminnassa Hämeessä. Näiltä sivuilta löydät tärkeimmät paikalliset yhteystiedot sekä tietoa kokoomusnuorten toiminnasta Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla.

Savo-Karjalan Kokoomusnuoret

Pohjois-Karjalan laulumailta yli Pohjois-Savon metsien ja kukkuloiden aukeaa Savo-Karjalan piiri. Meitä yhdistää halu vaikuttaa ja tehdä Suomesta ja maailmasta parempi paikka myös huomenna.