Maria Miala ehdolle Kokoomusnuorten varapuheenjohtaksi

Tiedote

Helsingin Kokoomusnuoret esittää Maria Mialaa (24) Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi. Miala on toiminut aikaisemmin sekä Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtajana että kokoomusnuorten liittohallituksessa vuonna 2020. Nykyisin Miala on puoluevaltuutettu ja hoitaa päivätöitään helsinkiläisessä IT-agentuurissa. Kuntapolitiikassa Miala on Helsingin varavaltuutettu, liikuntajaoston jäsen sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsen.

“Tuleva kausi tulee olemaan vaalitäyteinen aluevaalien, tulevien edustajistovaalien, seurakuntavaalien sekä eduskuntavaalien valmistautumisen vuoksi. Samalla on kuitenkin tärkeätä muistaa, että meidän tulee olla oikeistolaisille nuorille se järjestö, joka kykenee tarjoamaan mahdollisuuksia kasvaa vaikuttajina, tarjota edellytyksiä jäsenistölle kehittyä ja saada eväitä monipuolisesti eri vaikuttamistehtäviin”, kertoo Miala.

Miala painottaa, että Kokoomusnuorilla tulee olla vahvempi ja tukevampi rooli kasvattajajärjestönä, joka kykenee jatkuvasti laajentamaan jäsenten mahdollisuuksia tarjoamalla valtakunnallisesti mielenkiintoisia toimintamahdollisuuksia poliittisten verkostojen, aateseminaarien, kansainvälisen vaikuttamisen jaoston ja uusien mentoriohjelmien kautta.

“Seuraavan kahden vuoden aikana täytyy järjestötyön lisäksi jatkaa sitä vahvaa ja vaikuttavaa poliittista työtä, jonka johdosta me Kokoomusnuoret onnistuimme valtakunnallisesti hyvällä yhteistyöllä kesän kuntavaaleissa. Kotimaassa käytävien vaalien lisäksi meidän tulee ylläpitää ja vahvistaa meidän asemaa Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestöjen kattojärjestö YEPPissä”, Miala painottaa.

”Kokoomusnuoret ovat aina ymmärtäneet rohkeiden avausten merkityksen poliittisessa vaikuttamisessa. Tätä työtä on jatkettava entisestään ja laajennettava rohkeasti myös niihin keskusteluihin, jotka koskevat globaaleja ja kansainvälisiä haasteita. Emopuoluetta on pidettävä jatkuvasti valveilla niissä kysymyksissä, jotka liittyvät valtion talouden velkaantumisen vähentämiseen, eurooppapolitiikan suuntaan, maahanmuuttoon ja niihin kysymyksiin, jotka tulevat muovaamaan merkittävästi Suomea”, päättää Miala.

Lisätietoja:

Miala Maria

Miala Maria

Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

maria.miala@kokoomusnuoret.fi