Kokoomusnuoret haluaa Suomen tunnustavan Kiinan tasavallan valtioksi ja solmivan diplomaattisuhteet sen kanssa

Tiedote

Päätös tehtiin Kokoomusnuorten liittokokouksessa 5.11.2022.

Kiinan tasavalta, joka myös Taiwanina tunnetaan, on kaikilla mittareilla mitattuna menestyvä ja itsenäinen maa. Itä-Aasiassa sijaitseva pieni saarivaltio on vapaan markkinatalouden siivittämänä luonut itsestään maailman johtavan puolijohdevalmistajan. Maan elintaso on verrattavissa Japaniin ja Etelä-Koreaan. Kiinan tasavalta on myös yksi Aasian vahvimmista demokratioista. Kokoomusnuoret haluavat, että suvereenit demokraattisesti hallitut maat saavat itse päättää omasta kohtalostaan.

“Kiinan tasavallan tunnustaminen itsenäiseksi valtioksi olisi merkittävä askel niin taiwanilaisille itselleen, kuin muillekin alueen demokraattisille maille. Se osoittaisi, ettei itsevaltaisten diktaattorien uhkailun edessä tarvitse kumartua. Pelkkä pelko Kiinan kommunistista puoluetta kohtaan ei voi olla riittävä peruste Taiwanin valtiollisen itsenäisyyden eväämiselle. Kokoomusnuoret eivät ole ennenkään pelänneet kommunisteja, emmekä aio ryhtyä siihen nytkään,” toteaa Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Akseli Lehtonen.

Hyväksytyssä tavoiteohjelmassaan Kokoomusnuorten liittokokous on päättänyt, että Suomen tulisi tunnustaa Kiinan tasavalta valtioksi ja solmia diplomaattisuhteet sen kanssa edistäen merkittävästi alueen ihmisoikeustilannetta ensimmäisenä EU-maana.

Lisätietoja:

Lehtonen Akseli

Lehtonen Akseli

Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

akseli796@gmail.com

+358 443 679 090