Aikamme ilmiötä, Brexitiä, Trumpia ja äärilaitojen nousua, on usein kuvattu totuuden jälkeisen ajan ilmiöinä. Monimutkaisia asioita yksinkertaistetaan, tieteellinen tutkimus sivuutetaan ja populistiset nostot valtavat tilaa. Fiksunkin kuulijan on vaikea löytää totuutta, sillä keskustelu on äärimmäisen polarisoitunutta. Suomen ulkopoliittinen keskustelu on viime aikoina osoittanut pelottavalla tavalla samoja merkkejä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvosteli torstaina Helsingin Sanomien vieraskynässä Ulkopoliittisen Instituutin tuottamaa Venäjä-tutkimusta. Kirjoituksessaan Rinne maalasi kuvaa tutkimuksen epäluotettavuudesta ja valikoiduista asiantuntijoista. Rinne sivuuttaa kirjoituksessaan sen, että raportin tuottaminen kilpailutettiin, ja UPI tuli valituksi parhaana. Raportin laatineilla tutkijoilla on pitkä tausta Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijoina. Asiantuntemuksen vähättely palvelee Rinteen agendaa, muttei anna totuudenmukaista kuvaa raportin tasosta.

Rinteen tekstissä esiintyy useassa kohdin joko sinisilmäistä tai tarkoituksenmukaista harhaanjohtamista. Rinne kirjoittaa esimerkiksi Saksan ja Venäjän välisestä Itämeren kaasuputkihankkeesta ainoastaan energiatoimitusten näkökulmasta. Rinne sanoo, ettei ole suomalaisten asia päättää, mitä kautta saksalaiset tuovat kaasunsa Venäjältä. Tämä lausunto osoittaa äärimmäisen yksisilmäistä turvallisuuspoliittista analyysikykyä.

Se, minkälaista infrastruktuuria Itämeren alueella rakennetaan, on Suomen asia. Ei ole erityisen vaikeaa hahmottaa, mikä on valtavien kaasuputkien merkitys Itämeren strategiselle merkitykselle. Nordstream 2 lisää Suomenlahden strategista merkitystä Venäjälle, ja siten putki on erityisen merkittävä myös turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta.

Rinne kertoo mielipiteenään, että on hyvä, että Suomi on sotilasliittojen ulkopuolella. Rinteen sotilasliittopuheet herättävät kysymyksen; miten on yhtäaikaisesti hyvä olla Naton ulkopuolella, mutta samaan aikaan liputtaa EU:n turvallisuuspoliittisen merkityksen puolesta? Onko liittoutumattomuus siis hyvä vai huono asia?

Rinne korostaa myös Suomen hyviä suhteita jokaiseen ilmansuuntaan – jättäen kuitenkin epäselväksi sen, miten tämä pitäisi tehdä. Kyky hyvien suhteiden ylläpitämiseen ei aina ole vain Suomesta kiinni. Suhteisiin vaikuttaa se, minkälaisia ehtoja naapurimme asettavat niille. Suomi ei saa taipua hinnalla millä hyvänsä, mikäli suhteen ylläpitäminen vaatii alistumista painostuksen tai kiristyksen alla.

Rinne painottaa Suomen itsenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa. Se on hyvä painotus, mutta laadukas päätöksenteko vaatii taustalleen ajankohtaista ja asiantuntevaa informaatiota. Ulkopoliittisen instituutin raporttia onkin kiitelty hyvästä ja rehellisestä analyysistä. Raportti jatkaa samaa linjaa kuin aiemmin tänä vuonna julkaistu riippumaton Nato-arvio sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Kaikki nämä kolme raporttia ovat tuoneet äärimmäisen tärkeää tietoa muuttuneesta turvallisuusympäristöstämme.

Rinteen kritiikin suurin synti on se, että se suorastaan halveksuu laadukasta ulkopoliittista tutkimusta ja pyrkii samalla sivuuttamaan raportin johtopäätökset. Raportteja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tehdään, jotta päätöksentekijöillä on parasta mahdollista ajantasaista tietoa turvallisuusympäristöstä. Ammattilaiset, jotka tekevät selvityksiä, eivät varmasti kuvittele, että pelottelemalla saavutettaisiin parhaat tulokset.

Raporttia kohtaan noussut kritiikki kertoo myös jotain kritisoijien mielikuvien järkkymisestä. Tuntuu siltä, että mikäli asiantuntijoiden esittämä tilannekuva on ristiriidassa oman näkemyksen kanssa, on mieluummin muutettava tilannekuvaa kuin omaa näkemystä.

Länsimaisessa vapaassa demokratiassa on voitava käydä keskustelua tutkimustiedon pohjalta. Jälkisuomettuneen ilmapiirin vallatessa alaa, näille asiantuntijoille pitäisi antaa niille kuuluva arvo, vähättelyn sijaan.

Henrik Vuornos

Kirjoittaja on kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen