Kauniaisista vapaakaupunki
Uudenmaan Kokoomusnuoret ry kannattaa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen 17.1.2013 esittämää ehdotusta vapaakuntakokeilusta. Kokeilussa vähennettäisiin tuntuvasti valtion kunnalle asettamia velvoitteita, eli esimerkiksi jäykän muodollisia ympäristö- ja sosiaaliturvavastuita voitaisiin keventää.
– 535 erillisen tehtävän taakka on kenelle tahansa liikaa. Ei ole mitään syytä sementoida kunnille yksityiskohtaisia toimintaohjeita, kun vain toiminnan lopputulos on olennainen, pohtii Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Micke Lindholm.
Voimassa olevassa hallitusohjelmassa on sovittu alueiden erilaisuuden huomioon ottamisesta kunta- ja palvelurakenteen uudistamisessa. Toisin kuin poliittisia kompromissimalleja toimeenpanemalla, olisi vapaakuntakokeilun avulla mahdollista nähdä kiistatta, mikä kussakin kunnallishallinnossa toimii. Ihanteellinen vapaakunnan testialusta olisi vakavarainen, kompakti ja uudistusaltis – esimerkiksi Kauniainen.
– Kukaan ei häviäisi mitään: onko siis hallituspuolueilla rohkeutta ryhtyä toimiin? summaa puheenjohtaja Lindholm.
Lisätietoja:
Micke Lindholm
puheenjohtaja, Uudenmaan Kokoomusnuoret ry
050 442 7917