Pirkanmaan Kokoomusnuoret: Realismia kaupunkisuunnitteluun
Yhdyskuntalautakunta päätti viime kokouksessaan (28.4.) hylätä Hämeenkadun elävöittämissuunnitelmaksi kutsutun hankkeen. Valitettavasti kaupunginhallitus käsittelee asian uudelleen otto-oikeuteensa vedoten. Elävöittämisuunnitelmaa on ennenaikaista toteuttaa irrallisena hankkeena tässä vaiheessa, kun kokonaiskuva keskustan kehittämisestä ei ole vielä täysin selvillä. Jos ratikka päätetään rakentaa, Hämeenkatu on sille luonteva väylä keskustan läpi. Tällöin pääkatumme (tai vähintään itäosan) voisi muuttaa täysin autottomaksi kävelykaduksi, jonka keskellä kulkisi ratikka.
Jos ratikkaa ei toteuteta, Hämeenkadun autottomuus ei ole perusteltua. Nykytilanteen mukaisesta yksityisautoilun kieltämisestä ei varsinkaan ole hyötyä—joukkoliikennekatukokeilu ja elävöittämissuunnitelma eivät tee Hämeenkadusta kävelykatua eivätkä muutenkaan edistä kävelykeskustaa. Viime kesänä voimaan tullut kokeilu on osoittanut toimineensa varsin huonosti: julkinen- ja huoltoliikennekin aiheuttavat melua ja vievät katutilaa. Yksityisautoilukiellosta tulee luopua ja asiaan on palattava sen jälkeen, kun lopullinen päätös ratikasta on tehty.
Elävöittämiskokeilun kannattajilla on piiloagendana ideologinen yksityisautoilun vastustaminen. He yrittävät juntata pääkatumme ajoradan nykyistä kapeammaksi, jotta voivat tulevaisuudessa perustella yksityisautottomuutta sillä, että ajoradan uudelleenleventäminen olisi vaivalloista ja kallista. Otto-oikeuden käyttäminen on kyseenalaista ja arveluttavaa. Tampereen kaupunki voisi säästää lakkauttamalla lautakunnat ja siirtämällä asiat suoraan kaupunginhallitukselle. On turhaa valita lautakuntia ja osoittaa niille resursseja, kun niiden tekemien päätösten yli kävellään otto-oikeuden varjolla.
Elävöittämiskokeilun kannattajien retoriikkaan kuuluu leimata eri mieltä olevat kehityksen ja elävän keskustan vastustajiksi. Tämä on valheellinen mielikuva. Elävöittäminen ei ole pelkästään sitä, että kylmän ilmastomme suomana lyhyenä kesäkautena Hämeenkadun varsi täyttyy juottoloiden terasseista. Todellinen elävöittäminen tukee moninaisuutta liikennemuodoissa ja ottaa tasa-arvoisesti kaikki väestöryhmät huomioon.
Hämeenkadun ympäristössä on paljon liikkeitä, joissa asioidaan lyhytaikaisesti. Näiden liikkeiden tulee olla saavutettavissa myös autolla. Pysäköintipaikkojen poistaminen Hämeenkadun itäisiltä sivukaduilta on myrkkyä lyhytaikaiseen asiointiin perustuville liikkeille sekä ruokaa ulos myyville ravintoloille. Ideologinen yksityisautoiluvastaisuus syrjii erityisesti kehyskunnista Tampereelle asioimaan tulevia.
Pirkanmaan Kokoomusnuoret ry
Hallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu Nea Lehmussaari, Nokia
Puheenjohtaja, varavaltuutettu Petri Rajala, Tampere