
Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkosto: Ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luovuttava
Nykyinen laki pakottaa jokaisen yliopistossa opiskelevan liittymään ylioppilaskunnan jäseneksi voidakseen opiskella yliopistossa. Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkosto vaatii tällaisesta törkeästä yhdistymisvapauden rikkomisesta luopumista ja ylioppilaskuntien rahoittavan toimintansa muilla keinoin.
Kun suurimmissa osaa ammattikorkeakouluja ja yliopistoja valmistaudutaan yhtä aikaa edustajistovaaleihin, vain toiset saavat valita vapaasti haluavatko kuulua opiskelijakuntaan ja äänestää vaaleissa. Korkeakoulusta riippumatta opiskelijoilla on tällä hetkellä samat edut YTHS-uudistuksen kautta ja siten yksi keskeinen peruste pakkojäsenyydelle on poistunut. Tulevissa edustajistovaaleissa tuleekin ajaa vahvasti jokaisen ylioppilaskunnan linjapaperiin kirjausta siirtymisestä vapaaehtoiseen jäsenyyteen, joka on jo esimerkiksi kirjattu Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan (OYY) linjapaperiin.
Jotta pakkojäsenyydestä luopuminen ylioppilaskunnalle olisi jollain tavalla hallittavissa oleva muutos, tulee siihen järjestelmällisesti varautua. Kannustammekin kaikkia kokoomuksen edustajistovaaliehdokkaita myös keksimään vaihtoehtoisia tulonlähteitä omille ylioppilaskunnillenne ja rakentamaan varautumissuunnitelman kohti laajempaa tulopohjaa ilman pakkojäsenyyttä. On myös erityisen tärkeää, että ylioppilaskunnat saavat riittävän siirtymäajan kohti vapaaehtoista jäsenyyttä.
Jäsenmaksurahojen järkevän käytön tulee olla yksi tärkeimmistä teemoista edustajistovaaleissa kokoomusnuorilla. Korostan myös, että tarjotaan rakentavia ehdotuksia niin uusiin tulonlähteisiin ylioppilaskunnille kuin koko jäsenistöä hyödyttävään toimintaan sekä kannanottoihin, kommentoi sivistyspolitiikan verkoston puheenjohtaja Aino Kovalainen.
Osallistumisen taso esimerkiksi edustajistovaaleihin on ollut heikkoa, äänestysprosentin osalta noin 30 paikkeilla, jolloin edustajistoon päätyvät vain pienen joukon äänestämät henkilöt. Pakkojäsenyydestä luopuminen toisi jäseneksi vain ne, jotka haluavat maksaa ja siten myös ovat motivoituneempia vaikuttamaan ylioppilaskunnan toimintaan. Opiskelijoiden toimeentulo on matalalla ja hauraalla pohjalla jo nyt, niin yhtään ylimääräistä pakkojäsenyyttä ei tarvita pienentämään käytettävissä olevia tuloja opiskelijoilta.
Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkoston mukaan ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on aikansa nähnyt järjestelmä, jonka muuttamista vaadimme nopealla aikataululla jokaisen yliopisto-opiskelijan valinnanvapauden takaamiseksi, korostaa sivistyspolitiikan verkoston johtoryhmän jäsen Antti Pennala.
Lisätietoja:
Pennala Antti
Sivistyspolitiikan verkoston johtoryhmän jäsen
+358 40 0375718