
Oulun Läänin Kokoomusnuoret esittää Paavo Kohoa Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi
Oulun Läänin Kokoomusnuoret esittää Paavo Kohoa Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi. Koho on Oulun kaupunginvaltuutettu, häntä esitetään Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtajaksi ja hän on toiminut kuluvana vuotena Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä. Koho valmistuu ensi keväänä lääkäriksi.
Oulun Läänin Kokoomusnuorten puheenjohtajan Eveliina Erkkilän mukaan piiri tukee Paavo Kohon valintaa varapuheenjohtajaksi, koska liiton puheenjohtajistoon tarvitaan nimenoman poliitikkoa.
– Varapuheenjohtajan tulee olla liiton poliittinen keulakuva muun puheenjohtajiston kanssa. Paavo tekee kovaa työtä Oulun kuntapolitiikassa valtuutettuna, mutta taistelee myös väsymättä Twitterissä vasemmistolaisia aatteita vastaan, sanoo Erkkilä.
Piirihallituksen jäsen Atte Syväniemi on sitä mieltä, että Kokoomusnuorten puheenjohtajistossa tarvitaan myös vankkaa halua tehdä töitä puolueen eteen.
– Paavo on ahkera ja tekee tunnollisesti töitä puolueen sekä liiton eteen. Pitkäjänteinen työ on myös palkittu vaaleissa hienoilla tuloksilla. Varapuheenjohtajistoon tarvitaan henkilö, joka vetää toivotalkoohanskat käteen ja tekee pyyteettömästi töitä liiton vuoksi, toteaa Syväniemi.
Koho kiittää piiriä tuesta varapuheenjohtajaehdokkuuteen.
– Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana haluan olla nostamassa tulevaisuuden tärkeitä aiheita esille, vaikka osa aiheista onkin niin sanotusti elefantteja posliinikaupassa nykyisille puolueille. Jos KNL ei esimerkiksi eläkepommia nosta esille, niin mikä muu taho sen tekisi. Kiitän piiriäni mahdollisuuksista ja tärkeistä opeista kasvaa poliittisella kentällä pitkäjänteisesti, Koho päättää.
Lisätietoja:
Koho Eveliina
Oulun Läänin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
+358 440 330 397