Hämeen Kokoomusnuoret: Ruuan arvonlisäveroa tulee laskea

Kannanotto

Tulevana talvena suomalaisten ostovoimaa kurittavat monet tekijät. Sähkö ja polttoaineet ovat ennätyshinnoissa, ja samaan aikaan välttämättömin ihmisen perustarve eli ruoka kallistuu. Inflaatioluvut liikkuvat ruuan osalta jo yli 10 prosentissa, mihin ei ole luvassa helpotusta. Verot muodostavat suuren osuuden ruuan hinnasta, joten ruuan arvolisäveroa tulee laskea suomalaisten ostovoiman auttamiseksi.

Hämeen Kokoomusnuoret katsoo, että valtion tulisi laskea ruuan arvonlisäveroa nykyisestä 14 prosentista 10 prosenttiin. Näin ei syntyisi uutta alennettua arvonlisäverokantaa, mikä helpottaisi veronlaskun käytännön toteuttamista.

Oikein toteutettuna ja valvottuna arvonlisänveron lasku voisi kohdistua reilulla tavalla. Kuluttajahintoihin tulisi helpotusta ilman, että ruokaketjun arvonmuodostus heikkenisi. Suomi on ollut ruuassa himoverottaja, sillä ruuan hinnasta noin 45 prosenttia on erilaisia veroja, joten ruuan verottamisessa on laskun varaa”, summaa Hämeen Kokoomusnuorten Santeri Nousjoki.

Kotimaiset ruuantuottajat painivat vakavassa kustannuskriisissä, joka ajaa ruuan hintaa edelleen ylöspäin. Ruuan arvonlisäveron laskulla tilannetta voitaisiin kuluttajan puolelta korjata. Hämeen Kokoomusnuorten mielestä valtion tulee alentaa ruuan arvonlisäveroa yleiseurooppalaiseen suuntaan ja auttaa näin suomalaisten ostovoimaa vaikeina aikoina.

Lisätietoja:

Nousjoki Santeri

Nousjoki Santeri

Hämeen Kokoomusnuorten piirihallitus jäsen

Pyykkönen Mona

Pyykkönen Mona

Hämeen Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen, Ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkoston puheenjohtaja

mona.pyykkonen@live.fi

+358 442 911 715