
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkosto: Nato-tukikohta vauhdikkaasti Suomeen
Kokoomusnuorten ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkosto esittää, että Suomeen on saatava Nato-tukikohta mahdollisimman nopeasti. Suomen on tärkeä aloittaa heti kehittämään kansainvälistä puolustusyhteistyötä uutena puolustusliiton jäsenenä. Naton tukikohdan perustaminen Suomeen takaa yhteistyön muiden Naton jäsenten kanssa, vahvistaa Suomen ulkopoliittisia suhteita länsimaihin ja syventää Naton puolustuskyvykkyyttä Pohjois-Euroopassa.
Kansainvälinen yhteistyö etenkin länsimaiden kanssa on Suomelle tärkeää, jotta Suomi ei joudu olemaan yksin arvaamattoman ja barbaarisen Venäjän naapurimaana. Nato-jäsenyys ja -tukikohta antavat Suomelle puolustuksen lisäksi mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa kansainvälisessä politiikassa. Suomella on myös erinomaiset mahdollisuudet lähteä kehittämään Nato-maiden yhteistä turvallisuutta edistämällä mm. Naton kyberturvallisuutta, joka voisi olla yksi tukikohdan päätoiminnoista.
Turvallisuuden lisäksi Nato-tukikohdan tukipalvelut työllistävät suomalaisia. Nato-tukikohta tulisi erityisesti elävöittämään myös paikkakuntaa, jonne se sijoitetaan, sillä tukikohta luo tarpeita parantaa ympäröivän alueen infrastruktuuria ja lisää positiivisia vaikutuksia alueen talouteen esimerkiksi palveluiden kysynnän kasvulla.
Nato-tukikohta tarjoaa Suomelle edellä mainittujen lisäksi myös mahdollisuuden kehittää rauhanturvaamisen laatua ja syvyyttä tukikohdan ja kansainvälisen yhteistyön kautta. Suomella on vahvat puolustusvoimat, osaava henkilöstö ja korkea maanpuolustustahto, jotka tekevät Suomesta erittäin arvokkaan jäsenen Natolle. Suomen tulee hyödyntää vahvuuksiaan Naton jäsenenä, olla mukana kansainvälisessä puolustusyhteistyössä, ja edistää Nato-tukikohdan saantia Suomeen.
“Pitkän odotuksen jälkeen Suomi on hyväksytty Naton jäseneksi ja tästä voimme olla ylpeitä. Suomen tulee olla alusta lähtien vahvassa yhteistyössä Naton jäsenmaiden kanssa. Nato-tukikohdan perustaminen Suomeen on askel lähemmäksi tätä kansainvälistä yhteistyötä, jolla edistetään puolustuskykyämme, turvallisuutta ja rauhaa”, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston puheenjohtaja Arttu Kokko toteaa.
“Nyt kun Suomi on puolustusliitto Naton jäsen, on elintärkeää, että emme anna tämän loistavan ja ainutlaatuisen mahdollisuuden lipsahtaa käsistämme. Suomen tulee pyrkiä olemaan mahdollisimman vahvassa yhteistyössä Naton jäsenmaiden kanssa, jotta saamme edistettyä Suomen ja suomalaisten taistelukykyä, ja täten turvallisuutta ennalta näkemättömiin huippuihin”, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston varapuheenjohtaja Simeon Härkönen kertoo.
Arttu Kokko, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston puheenjohtaja
Simeon Härkönen, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston varapuheenjohtaja
Jaakko Kosola, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston johtoryhmän jäsen
Nooramaria Parikka, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston johtoryhmän jäsen
Ellen Korpela, ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston johtoryhmän jäsen
Lisätietoja:
Kokko Arttu
Keski-Suomen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja, Ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkoston puheenjohtaja
0449999688