Pauliina Tuusa Kokoomuksen Nuorten Liiton hallitukseen

Uutinen

Edellisviikonloppuna 22.-24.11.2019 Espoossa järjestettiin Kokoomuksen Nuorten Liiton 86. liittokokous. Kokouksessa valittiin Kokoomusnuorille uusi puheenjohtajisto ja liittohallitus.

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten turkulainen Pauliina Tuusa, 23, valittiin runsaalla äänisaaliilla Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen vuodelle 2020. Tuusa on toiminut jo useamman vuoden Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten piirihallituksessa sekä Turun Kokoomuksen Nuorten puheenjohtajistossa. Kokoomusvaikuttamisen lisäksi Tuusa toimii mm. Turun Eurooppanuorissa ulkosuhde- ja viestintävastaavana. Hän työskentelee Turun Seudun Osuuspankilla ja opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa liiketoiminnan kehittämistä.
Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa Tuusa on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä toimintaa ja työstämässä toimintatapoja. Hän korostaa, että tärkeää olisi saada kaikki kokoomuslaisesti ajattelevat nuoret mukaan toimintaan: ”Toisinaan yhteisen linjan löytyminen tuntuu hankalalta, ja toisen näkökulman käsittäminen vaikealta, mutta sitähän me olemme tulleet Kokoomusnuoriin tekemään: keskustelemaan politiikkaa.”
Tuusa nostaa esiin piiritoiminnan tärkeyden etenkin uusien toimijoiden sitouttamisessa. ”Liiton tasolta tulevat kannanotot luovat kuvaa meistä ulospäin. Uudet jäsenet aloittavat kuitenkin usein piirien tapahtumista, ja siellä syntyy päätös siitä, haluaako olla osa tätä porukkaa. On ihan yksi lysti, miten paljon Kokoomusnuoret on esillä, jos tätä tunnetta ei saada aikaiseksi.”
”Kotipaikkakunnallani maakunnan keskuskaupungin ulottumattomissa ei ollut urheiluseurojen lisäksi nuorille paljonkaan järjestötoimintaa tarjolla. Järjestimme yleensä mielenosoituksia kaupungintalon pihalla, jos joku asia otti päähän ja myöhemmin perustimme nuorisovaltuuston”, Tuusa muistelee. ”Vaikka kuuluin puolueeseen, en osallistunut toimintaan mitenkään ennen kuin muutin Turkuun. Nyt kun sitä ajattelee, sehän on hirveä surullista: meillä on ihminen, joka kokee kuuluvansa mukaan kuvaan, mutta jättäytyy silti ulkopuolelle.”
”Ajatukset jalostuvat verkostoissa ja yhteisöissä, ja minulle järjestötoiminta on tapa päästä pohtimaan omaa maailmankuvaani ja kohtaamaan erilasia ihmisiä”, päättää Tuusa.

Lisätiedot:
Pauliina Tuusa
pauliina.tuusa@gmail.com
0443240196

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin