
Akseli Lehtonen Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
Uudenmaan Kokoomusnuoret järjesti sääntömääräisen syyskokouksensa tiistaina 23.11.2021 Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, ja illan kohokohta oli henkilövalinnat vuodelle 2022.
Vuodelle 2022 Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi valittiin 19-vuotias lohjalainen Akseli Lehtonen. Lehtosella on vankka kokemus piirin toiminnasta, kuluneena vuonna hän on toiminut Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana, sekä Länsi-Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajana.
”Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta toimia Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajana vuonna 2022. Ensi vuodesta tekee erityisen mielenkiintoisen tammikuussa käytävät aluevaalit, joissa on jo paljon loistavia nuoria ehdokkaita ja tulen tekemään kaikkeni jotta saamme Uudenmaan Kokoomusnuorille vaalivoiton koko Uudellamaalla. Sen lisäksi panostamme erityisen paljon teräviin kannanottoihin sosialismin kaatamiseksi. “ Lehtonen linjaa.
Varapuheenjohtajaksi valittiin 19-vuotias espoolainen Niklas Salmela. Salmela on toiminut piirissä aktiivisesti usean vuoden ajan. Tänä vuonna hän on toiminut piirin taloudenhoitajana sekä toista kautta Espoon Nuorten Järkiporvareiden puheenjohtajana.
“Meille on nyt valittu erinomainen piirihallitus, jossa piirin suurin paikallisyhdistys, Espoon Nuoret Järkiporvarit on laajasti edustettuna ja aktiivisia jäseniä koko piirin alueelta on tasapuolisesti valittu. Erityisesti vahvan jäsenhankinnan jatkaminen, jolla takaamme sen, että piirimme on jatkossakin liiton suurin, tulee olemaan prioriteetti. Jäsenhankinnan lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota jäsentemme kouluttamiseen” Salmela toteaa.
Piirihallituksen taloudenhoitajaksi valittiin Miro Vauhkonen vantaalta. Piirihallitukseen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aaron Komulainen (Espoo), Mimosa Huttu (Espoo), Kasperi Manninen (Espoo), Juho Virolainen (Espoo), Susan Parviainen (Hyvinkää), Marko Ikävalko (Espoo), Nelli Myöhänen (Vantaa), Jaakko Linnakangas (Vantaa). Varajäseniksi valittiin Hans Weurlander (Espoo), Matilda Hoviniemi (Vantaa), Jukka Johansson (Vantaa), Antti Korkeamäki (Espoo), Daniel Odabasi (Espoo), Leevi Jantunen (Espoo) Antti Markova (Helsinki) ja Georg Närjä (Espoo).