Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret: Aino Kovalainen ja Arvi Tolvanen ehdolla jatkokaudelle Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen

Tiedote

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret tukee lämmöllä kahta piirinsä istuvaa liittohallituksen jäsentä jatkokaudelle Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen. Aino Kovalaisella ja Arvi Tolvasella molemmilla on halua ja intohimoa jatkaa liiton toiminnan kehittämistä.

Kovalainen, 25, haluaa olla yhä kehittämässä erityisesti liittomme järjestöllistä puolta. Kovalainen näkee työntekijöiden roolin ja liiton työnantajuuden tärkeinä ja merkittävinä kehityskohteina. “Ensisijaisesti jatkokaudella haluaisin kehittää henkilöstöämme ja Kokoomusnuoria työnantajana. Vaaleja ei tehdä yksin ja työntekijät ovat suuri voimavara, jota ei pitäisi jättää huomiotta”, Kovalainen tuo esiin. 

Kovalainen on osoittanut suurta motivaatiota liiton toiminnan kehittämiseksi liittohallitusvuotensa aikana. Hän on on ollut työteliäs ja aikaansaava liittohallituslainen vuoden 2022 aikana. “Haluan kiittää Varsinais-Suomen Kokoomusnuoria tuesta jatkokaudelle. Olen iloinen, että piirini näkee väsymättömän työni niin piirin kuin koko aatteen eteen”, Kovalainen iloitsee. 

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Tuomas Alm näkee Kovalaisen pitkäaikaisen työn puolueessamme hyvin arvokkaana. “Aino on piirin pitkäaikaisia, luotettavampia ja ahkerimpia toimijoitamme. Hän on koko aktiiviaikanaan hoitanut kaikki tehtävänsä ammattimaisesti ja esimerkillisellä asenteella, aina intoa täynnä. Ainon ollessa puikoissa on aina voinut luottaa siihen, että hommat hoidetaan ja ne hoidetaan hyvin”, Alm kuvailee.

Kovalainen on kuluvan vuoden ajan vaikuttanut liittohallituksen lisäksi muun muassa Kokoomusnuorten Turun Aluejärjestön puheenjohtajana. Hän opiskelee myös ensimmäistä vuottaan kansainvälistä opettajatutkintoa Turun yliopistossa.

Tolvanen, 27, on innolla jatkamassa liittohallituksessa myös tulevana vuonna. Hän näkee, että työtä on vielä tehtävänä liiton toiminnan kehittämisen osalta. Jatkokausi eduskuntavaalivuonna antaa Tolvaselle mahdollisuuden olla viemässä liittomme toimintaa yhä eteenpäin. “Ensi vuonna on eduskuntavaalit, mutta järjestöllinen kehittäminen on myös tärkeässä roolissa”, Tolvanen kommentoi tulevaa. 

Alm peräänkuuluttaa Tolvasen vankkaa kokemusta ja paloa tehdä töitä aatteemme eteen. “Arvi on varmasti kaikkien tuntema hahmo, joka piirissäkin tunnetaan avuliaana ja asinatuntevana konkarina. Harvalta löytyy samanlaista osaamista ja kokemusta, mutta mikä Arvin erottaa muista, on se vaivan määrä, jota hän on valmis näkemään aatteen ja nuorten hyväksi”, Alm kertoo.

Nöyrin mielin Tolvanen ottaa vastaan piirin osoittaman tuen ja on valmis tekemään töitä sen eteen, että varsinaissuomalaisten ääni kuuluu liitossamme. “Kiitän piiriäni tuesta jatkokaudelle. Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret on ollut minulle tärkeä toimija ja haluan jatkossakin edistää piirin etua liiton tasolla”, Tolvanen päättää. 

Liittohallitusvuotenaan Tolvanen on edustanut ansiokkaasti kokoomuslaisuutta Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja hän vaikuttaa myös Kokoomuksen puoluevaltuustossa.

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestetään 4.-6.11. Hämeenlinnassa. Liittokokouksessa Kokoomusnuorille valitaan uusi liittohallitus vuodelle 2023 ja päätetään tavoiteohjelmasta vuosille 2023-2024. Näiden lisäksi liittokokous päättää vuoden 2023 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Lisätietoja:

Kovalainen Aino

Kovalainen Aino

aino.kovalainen@hotmail.com

+358 44 975 5261

Tolvanen Arvi

Tolvanen Arvi

Kokoomusnuorten 1. varapuheenjohtaja

arvi.tolvanen@gmail.com

+358 50 047 0440

Alm Tuomas

Alm Tuomas

alm.tuomas@gmail.com

044 211 3535