Vielä vuoteen 1971 asti homoseksuaaliset teot olivat rikoslain mukaan rangaistavia, ja vasta vuonna 1981 homoseksuaalisuus poistettiin virallisesti tautiluokituksesta. Meidän vanhempiemme sukupolvi on siten elänyt ajassa, jossa instituutiot ovat olleet vahvasti homoseksuaalisuutta vastaan.

1980- ja 1990-luvuilla yhteiskunnallinen ilmapiiri alkoi hiljalleen muuttua. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta alettiin järjestäytyä ja Pride-tapahtumat saivat alkunsa. Vuonna 2001 samaa sukupuolta olevien parisuhteet tunnustettiin rekisteröidyissä parisuhteissa, ja vuonna 2017 Suomessa astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki.

Nykyään homoseksuaalisuus on Suomessa laajasti hyväksyttyä, ja lainsäädäntö on pyrkinyt turvaamaan vähemmistöjen oikeudet monin tavoin. Myös transsukupuolisuutta on tuotu esille yhä enemmän, ja yhteiskunta vähitellen siirtyy ennakkoluuloista ymmärtämiseen.

Silti ennakkoluuloja, väheksyntää ja syrjintää esiintyy yhä, erityisesti pienissä ja uskonnollisissa yhteisöissä. Siksi on tarpeen ottaa yhdessä kantaa sanomalla, että yhteiskuntamme työ näiden vähemmistöjen normalisoimiseksi on ylpeyden eikä häpeän aihe.

Katse kohdistuu myös ulkomaille. Lännen on annettava viesti kansainvälisestikin, että on täysin hyväksyttävää olla homoseksuaali. Meillä jokainen on vapaa ilmaisemaan itseään kuten haluaa ja ilman pelkoa. Tämä luo suurta inspiraatiota sorretuille vähemmistöille ympäri maailmaa.

On hyvä tunnustaa, että Pride on liikkeenä jakanut viime aikoina linjauksillaan mielipiteitä homoseksuaalisten oikeuksien kannattajienkin keskuudessa. Jakolinjat liittyvät usein yksityiskohtaisiin poliittisiin toimiin, joista ei löydetä helposti konsensusta.

Pride on puskenut maltillisia ryhmittymiä ulos luontaantyöntävällä ja aggressiivisella radikalismillaan. Esimerkiksi Helsinki Priden viimevuotinen linjaus kokoomuksen sulkemisesta ulos sekä tämän vuoden kannanotot hallitusta vastaan eivät houkuttele mukaan samaan porukkaan. Kuitenkin on muistettava, ettei Pridea varsinaisesti omista mikään taho, vaan se on aina tekijöidensä summa.

Priden alkuperäinen sanoma homoseksuaalisuuden stigman poistamisesta on ja pysyy. Priden tulisi palata juurilleen. Siksi olisi toivottavaa, että Prideä ei kaapata muihin poliittisiin viesteihin ja että Pridessä ei liehuisi enää esimerkiksi kommunistien vallankumoussloganit tai Palestiinan liput. Priden tavallinen sateenkaarilippu sisältää jo symboliikassaan kaikki värit. Ihmisten moninaisuutta ei tule hävetä.

Mitä monimutkaisemmaksi liike muuttuu, sitä enemmän se ajaa maltillisia ihmisiä ulos. Pelkona on, että Pride muuttuu pienen ryhmän keinoksi harjoittaa poliittista puritanismia, jossa jokainen erimielisyys on syy eristämiselle. Ei voi olla myöskään niin, että on suurempi kannanotto olla liputtamatta kuin liputtaa. Jos Pride haluaa olla osa valtavirtaa, sen on maltillistuttava.