Hyppää sisältöön

Uudenmaan Kokoomusnuoret: Aborttioikeutta ei tule kirjata perustuslakiin

Valokuva vihreästä Suomen laki -kirjasta, jonka selässä lukee kultaisella tekstillä

Viime viikonloppuna Jyväskylän puoluekokouksessa Kokoomus teki päätöksen tukea aborttioikeuden kirjaamista perustuslakiin. Tämä linjaus on täysin ristiriitainen verrattuna siihen, miten muista terveyspalveluista on kirjattu perustuslakiin. Perustuslakiin tulisi kirjata vain perustavanlaatuisia oikeuksia, ja abortti ei ole yksi tällaisista.

Uudenmaan Kokoomusnuoret katsoo, että aborttioikeutta ei tulisi kirjata perustuslakiin, sillä perustuslaissa ei myöskään lue muista yksittäisistä lääketieteellisistä toimenpiteistä tai hoitomuodoista. Perustuslain tulisi mahdollistaa avoin keskustelu ihmiselämän alusta ja siitä, milloin sikiö saa ihmisoikeudet, eikä antaa valtiolle mahdollisuutta suorittaa elämän katkaiseminen. Monesti myös kuulee aborttia väitettävän ihmisoikeudeksi. Tämä väite ei pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole tunnustanut yleistä ja rajatonta oikeutta aborttiin. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa on säädetty oikeudesta elää, ei oikeudesta lopettaa elämä.

Se, että aborttiin liittyy monia eettisiä kysymyksiä, pitäisi itsessään olla syy olla kirjaamatta asiaa perustuslakiin ja antaa jokaisen ihmisen itse muodostaa kanta abortin eettisyyteen liittyen. Aborttikysymyksessä ovat vastakkain naisen oikeudet ja sikiön oikeudet. Tämä herättää monesti vahvoja reaktioita sekä puolesta että vastaan, ja sen johdosta ”yhden totuuden” kirjoittaminen perustuslakiin olisi kyseenalaista. Parempi ratkaisu olisi aina päivittää normaalia lainsäädäntöä sen ajan yhteiskunnan arvojen ja tieteen kehityksen mukaan.

Yksi keskeisimmistä eettisistä kysymyksistä koskee sitä, missä kulkee ihmiselämän suojan raja. Jos sikiön elämän päättäminen perustellaan sillä, ettei se kykene selviytymään kohdun ulkopuolella, sama logiikka soveltuu yhtä hyvin hengityslaitteesta riippuvaiseen potilaaseen. Kumpikaan ei selviä ilman ulkopuolista apua, mutta harvoin esitetään, että tämä tekisi hengityslaitepotilaasta vähemmän suojelemisen arvoisen.

”Aborttikeskustelu tuo vaikeat eettiset kysymykset pöydälle, ja sen johdosta olisi parempi, että siitä käytäisiin poliittista keskustelua normaalin lainsäädännön tasolla eikä kirjattaisi yhtä oikeaa vastausta perustuslakiin. Suomen perustuslaki myös turvaa oikeuden elämään, ja abortin kirjaaminen perustuslakiin antaisi valtiolle oikeuden määritellä elämän alun tieteen sijaan”, toteaa Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Patrik Lähdesmäki.

”Tuntuu kovin surulliselta, miten puolueemme näin sivuuttaa jokaisen lapsen oikeuden elämään. Vaikka raskaus olisikin epätoivottu tai äidille epäedullinen, ei se poista sitä faktaa että kohdussa kasvavalla sikiölläkin on oikeuksia ja mahdollisuudet onnelliseen elämään. Abortti on eettisesti niin ristiriitainen asia, ettei se kuulu Suomen perustuslakiin”, linjaa Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Kaisa Pohjanmaa.

Uudenmaan Kokoomusnuoret toivoo Kokoomukselta enemmän lapsimyönteistä ja ihmisläheistä politiikkaa. Näiden lisäksi Uudenmaan Kokoomusnuoret toivoo, että näin eettisesti hankalien kysymysten kirjaamista perustuslakiin ei tuettaisi. Haluaisimmekin siirtää keskustelun mieluummin normaalin lainsäädännön tasolle ja antaa yksilöille mahdollisuuden omaan eettiseen pohdintaan sekä luottaa siihen, että yhteiskunnallinen keskustelu saa aikaan kaikkien kannalta parhaan ratkaisun.

Lisätietoja

Lähdesmäki Patrik

Lähdesmäki Patrik

Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 45 787 63794

Pohjanmaa Kaisa

Pohjanmaa Kaisa

Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

+358 45 187 4051

Uudenmaan Kokoomusnuoret

Uudenmaan Kokoomusnuoret ry (tuttavallisemmin Uma) on Uudenmaan alueella toimiva kokoomusnuorten piirijärjestö. Yhteisöömme kuuluu satoja Kokoomusnuoria ympäri Uuttamaata.