Hyppää sisältöön

Hämeen Kokoomus nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat – mukana 2 nuorta ehdokasta

Kuvituskuva, jonka taustalla on tummennettu valokuva marmorisesta sisätilasta suurine ikkunoineen.Kuvituskuva, jonka taustalla on tummennettu valokuva marmorisesta sisätilasta suurine ikkunoineen. Kuvan etualalla seisoo kaksi hymyilevää naista: vasemmalla nainen beigessä neuleessa ja oikealla nainen mustassa bleiserissä kädet ristissä. Kuvan yläosassa on lihavoitu teksti

Hämeen Kokoomus on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Mukana on 2 nuorta naisehdokasta Venla Kalmi ja Elina Riutta. He tuovat kampanjoissaan esille tuoreita näkemyksiä ja vahvaa tulevaisuususkoa.

Heinolalainen Venla Kalmi on 28-vuotias matematiikan ja fysiikan aineenopettaja (FM). Venla toimii Heinolassa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana ja oli jo ehdolla edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2023, saaden 1356 ääntä.

– Haluan vahvistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa ihmiset yhdessä rakentavat menestystä ja tukevat heikoimmassa asemassa olevia. Kannustan kaikki kanssani edistämään tätä tavoitetta ja kiitän lämpimästi piirikokousta luottamuksesta. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa saatiin tiiminä hyvä alku ja paljon oppeja kampanjaan liittyen, joten tällä kertaa olen valmiina meidän tulevaisuuttamme varten!, toteaa heinolalainen Kalmi.

Riihimäkeläinen Elina Riutta on 29-vuotias eduskunta-avustaja. Koulutukseltaan Elina on valtiotieteiden maisteri. Elina toimii Riihimäellä kaupunginvaltuutettuna sekä Kokoomuksen nuorten liiton varapuheenjohtajana.

– Haluan rakentaa Suomea, jossa nuorilla on syytä uskoa tulevaisuuteen, työnteko kannattaa ja turvallisuudesta pidetään huolta kaikissa olosuhteissa, linjaa riihimäkeläinen Riutta.

Hämeen Kokoomusnuoret pitävät tärkeänä, että nuorten ääni kuuluu vahvasti eduskuntavaaleissa. Nuorten ehdokkaiden mukanaolo vahvistaa puolueen kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin ja rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää Suomea.

– Olen äärettömän iloinen molempien ehdokkaiden nimeämisestä. Kumpikin tulee varmasti tekemään erinomaisen vaalituloksen. En olisi myöskään lainkaan yllättynyt jos jompikumpi tai molemmat menisivät ensi keväänä läpi, iloitsee Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Liinu Torkkel.

Mukana olevat nuoret ehdokkaat edustavat monipuolisesti eri taustoja ja osaamista. He ovat sitoutuneet edistämään muun muassa sivistystä, työllisyyttä ja vastuullista taloudenpitoa.

Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18.4.2027.

Lisätietoja

Torkkel Liinu

Torkkel Liinu

Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 40 124 9177

Hämeen Kokoomusnuoret

Hämeen Kokoomusnuoret ry koostuu Hämeen alueen paikallisyhdistyksistä sekä toimii avustavana voimana että yhteistyön kanavana kokoomusnuorten toiminnassa Hämeessä. Näiltä sivuilta löydät tärkeimmät paikalliset yhteystiedot sekä tietoa kokoomusnuorten toiminnasta Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla.