Kokoomusnuori, tuo uhanalainen järjestöaktiivi. Taskuliinoilla varustettuihin pikkutakkeihin sonnustautuneet kokoomusnuoret ovat onnistuneet aika ajoin hankkimaan itselleen palstatilaa Suomen mediassa. Teräviä ja kohauttavia kommentteja sekä kannanottoja saadaan lehdistä lukea vuosi toisensa jälkeen ilmeet vakavina.

Ovatko kokoomusnuoret pappa betalar -nuoria, jotka käyvät useasti viettämässä iltaa hulppeissa ravintoloissa, joihin ei tavallisella kaduntallaajalla ole asiaa saatikka varaa. Vai ovatko hekin ihan tavallisia kaduntallaajia, joiden tarkoitus on mm. herättää keskustelua valtakunnallisesti?

Sanoisin että kumpaakin. Olen tavannut muita kokoomusnuoria ympäri Suomea. Useimmat heistä ovat ihan tavallisia nuoria, joille kokoomusnuoret on lähinnä harrastustoimintaa. Olen tavannut myös heitä, jotka pitävät kokoomusnuoria väylänä vaikuttaa poliittisesti. Ääritapauksiakin toki on, ääritapauksia, joilla on mielestäni hieman vääristynyt maailmankuva.

On ollut mielenkiintoista olla kokoomusnuori, ainakin näin liikuntarajoitteisen näkökulmasta. Moni onkin hämmästynyt, kun kerron olevani kokoomusnuori. Olen hyvin nopeasti saanut huomata, kuinka vaikeaa on vammaisen henkilön olla mukana politiikassa. Kovin useasti ei oteta vakavasti tai huomioida. Poliittinen tieni on siis ollut alusta saakka mutkikas ja kumpuinen. Kaatumisia ja kompastumisia on tullut, mutta aina niistä on noustu ja jatkettu eteenpäin. Minulle kokoomusnuoret on sekä harrastus että tapa vaikuttaa.