“Olen tahtonut olla vapaa, aivan vapaa. Niinpä voinkin sanoa, että koko kirjallinen urani on ollut taistelua vapaudesta.

Tullee samoin vastakin olemaan.

Ei riitä nimittäin, että kerran saavuttaa vapautensa. Täytyy alituisesti taistella siitä, niin sisäisestä kuin ulkonaisesta vapaudestaan. Missä tuo taistelu on päättynyt, lakkaa elämä, kaikki kuolee, kangistuu, myrkyttyy ja mätänee.

Pidän taistelua vapaudesta kunkin ihmisen korkeimpana, kuolemattomimpana siveellisenä tarkoitusperänä.”

Eino Leino, Elämän koreus -runokokoelman esipuheessa vuonna 1915.

Tänään 6. heinäkuuta, Eino Leinon (1878-1926) syntymäpäivänä vietetään Eino Leinon päivää, eli runon ja suven päivää. Päivä on omistettu suomalaiselle runoudelle ja suven – eli keskikesän juhlinnalle. Eino Leino muistetaan yhtenä Suomen merkittävimmistä runoilijoista ja kirjailijoista. Leinon mittava ja monipuolinen tuotanto sisältää runokokoelmia, näytelmiä, esseitä, romaaneja sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta.

Kansallisromantiikkaa ja taistelua vapaudesta

Varttuessaan Leino luki ahkerasti ja runoilunkin hän aloitti varhaisella iällä. Jo alakoulussa halusivat luokan tytöt Leinon kirjoittavan runoja muistikirjoihinsa. Leino kertoo kansallisen uusromantiikan muodostuneen häntä hallitsevaksi henkiseksi aatteeksi jo ennen kaksikymmenvuotispäiväänsä. Leino tunsi Kalevalan runot ja Runebergin teokset jo koulupoika-ajoiltaan ja kaikki myöhemmin luettu kirjallisuus päätyi vain vahvistamaan Leinon aatteellisuutta. Lopullisen sysäyksen Leinon kiihkomieliseen kansalliseen uusromantiikkaan toi hänen tutustumisensa Gallénin, Sibeliuksen, Halosen ja kumppanien muodostamaan kansallisromantiikasta inspiraatiota ammentaneeseen taiteilijaryhmään. (Leino, 1915.)

Kansallinen uusromantiikka, vuosisadan vaihteen versio kansallisromantiikasta oli Euroopassa 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun vaikuttanut kansallisesta historiasta ja mytologiasta ammentanut tyylisuuntaus. Suomessa kansallisromantiikan lähtökohtana pidetään erityisesti Kalevalan ja Snellmanin aikaansaamaa kansallista herätystä. Leino omaksui kansallisen uusromanttisen maailmankatsomuksen ja tuotti 1900-luvun vaihteessa merkittäviä kansallisromantiikasta ammentavia teoksia.

Leinon tuotannossa esiintyy ajalle ominaisesti vapauteen pyrkiviä, tuskaansa helpotusta etsiviä ja siihen vastauksia janoavia kansalleen omistautuneita sankareita. Kansallisen uusromantiikan aatteekseen omaksuneiden nuorten miesten ja naisten rinnalla otti Leino tehtäväkseen yhdistää vapaa yksilö ja aate harmoniseen korrelaatioon. (Leino 1915; Ervasti 1960, 102.)

“Suuret aatteet”

Elontaistossa, tuulispäissä

nuo aattehet suuret vain

voi ihmishenkeä nostaa –

näin oppia lasna ma sain.

Mut aika ja alkava miehuus

tuon tiedon vasta toi,

ett’ aattehet suuret myös murtaa

ja painaa maahan voi.

Eino Leino, 1894.

Vaikka aatteen ja yksilön välinen harmoninen elämä saattoi ajoittain tuntua kohtalokkaankin painavalta taakalta, tuotti tämän harmonian todeksi eläminen myös olemassaolon merkityksellisimmät hetket. Elämä vuosisadan vaihteen Suomessa ei ollut yksinkertaista. Nuoret aatteen veljet ja siskot eivät kuitenkaan vaipuneet epätoivoon vieraan vallan pahenevan sorron alla. Leino uskoi kansansa tulevaan onneen ja vapauteen.

“Vapaus!”

(Oikeuden marttyyreille omistettu)

Jos on suurta tehty missä,
sit’ on tehty sydämissä,
kautta tarmon, kautta kunnon,
hyvän kautta omantunnon;
siell’ on Suomen juuret meillä,
jotka kestää elon teillä,
kestää, vaikk’ on vaara vakaa,
kuuluu vuosisatain takaa.

Terve teille, Suomen suuret,
joill’ on synnyinmaassa juuret,
syvät niinkuin Suomen puilla,
syvemmät kuin meillä muilla;
kuka enin kärsi, vasta
häll’ on tieto maailmasta,
tunto isänmaankin oman,
armahan ja onnettoman.

Vapaus, sana meille soipa,
Väinön virsi kaikkivoipa,
kauas kuulu, kauas kaiu,
Suomen rantamilla raiu!
Vapaus, teille vankilasta,
muille kerran koituu vasta,
mutta elää vapaa henki
halki Suomen surujenki.

Eino Leino, 1915.

Runon ja suven juhla

Leinon tuotanto on yhä 2000-luvulla merkittävä osa suomalaista sielunmaisemaa. Hänen taistelunsa vapauden puolesta yhdessä aikalaistensa kanssa inspiroi sukupolveamme rohkeampaan ja voimakkaampaan elämään. Leinon työ muistuttaa meitä siitä, että jokainen sukupolvi rakentaa vapautensa – sekä oman että seuraavan sukupolven – itse: ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan.

Kuten tänä päivänä usein väärin oletetaan, ei vapauden todeksi eläminen merkitse omien mielijohteiden seuraamista; se merkitsee korkeimmille toiveilleen omistautumista. Tänään kunnioitamme menneiden sukupolvien työtä, kenties tutustumme kansalliseen kirjallisuuteemme ja tietysti nautimme kaikkein kauneimmasta, Suomen kesästä.

Kokoomusnuoret toivottaa Suomen kansalle valoisaa ja onnellista runon ja suven juhlaa!

“Väinämöisen laulu”

Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
Kansat katoo,
ei katoa mahti,
jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun.

Eino Leino, 1902. Viimeinen kappale runosta Väinämöisen laulu.