Hyppää sisältöön

Kokoomusnuoret: Euron huonot puolet on otettava tosissaan

Kokoomusnuoret: Euron huonot puolet on otettava tosissaan

Tamperelaisen kaupunginvaltuutetun Atte Virolaisen (sd.) rohkea ulostulo Euroopan unionista ja eurosta on herättänyt viime päivinä huomiota. Tämä keskustelu ei saa tukahtua.

Virolainen nosti esille kritiikkiä, johon Kokoomusnuoretkin yhtyy: integraatio ei voi perustua unionin sääntöjen systemaattiseen rikkomiseen. Erityisesti yhteisvaluutta euron tulevaisuus huolettaa myös EU-myönteisissä piireissä.

“Yhteisvaluutan epäsuotuisa kehitys syö EU:n uskottavuutta ja tekee Euroopan tulevaisuudesta epävarman. Toisaalta Kokoomusnuoret ei kannata EU-eroa. Kokoomusnuoret haluaa uskoa haasteidenkin edessä vahvaan ja vakaaseen talousunioniin. Juuri siksi on vaadittava ajoissa, että unioni palaa takaisin sääntöperusteisuuteen ja realistiseen arvioon yhteisvaluutan uhista”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki kommentoi.

Nykyinen yhteisvaluuttajärjestelmä on osoittanut puutteensa etenkin kriisitilanteissa – kun jäsenvaltioilla ei ole omaa rahapolitiikkaa, niiden tarpeet jäävät mitä todennäköisimmin huomiotta.

Suomessa palkkakehitys ja elintaso ovat polkeneet paikallaan. Koska ei voida devalvoida omaa valuuttaa, kilpailukykyä on haettu matalilla palkankorotuksilla, mikä on syönyt suomalaisten ostovoimaa ja hyvinvointia merkittävästi sen potentiaalista.

“Rehellinen keskustelu euron uudistamisesta ja EU:n integraation suunnasta on aloitettava mahdollisimman pian. Euro ei saa olla ideologinen itseisarvo, vaan sen on palveltava suomalaisten ja eurooppalaisten hyvinvointia”, Tupamäki päättää.

Lisätietoja:

Tupamäki Binga

Tupamäki Binga

Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 50 539 4440

Kokoomusnuoret

Kokoomusnuoret tarjoaa nuorille edellytyksiä vaikuttaa yhteiskunnassa ja menestyä politiikassa. Se kokoaa toimintansa piiriin alle 30-vuotiaat kokoomuslaiset.