
Helsingin Kokoomusnuoret: Meillä on maailman paras ulkoministeri!
Suomen ulkoministerin Elina Valtosen sääret sumennettiin Iranin valtiollisen televisiokanavan uutislähetyksessä viime viikolla. Lähetyksessä kerrottiin Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin ja Valtosen tapaamisesta YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa. Helsingin Kokoomusnuoret tuomitsee ulkoministeri Valtosen kohdistuneen epäasiallisen sensuurin.
Kullakin kulttuurilla on aina arvonsa, mutta sama pätee myös meidän kulttuuriimme – ja sitä tulee kunnioittaa kaikkialla maailmassa, kuten pukeutumistyylejäkin. Valtonen totesi itse, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, ketä hän tapaa, eikä hän osallistu tilaisuuksiin, joissa edellytetään kasvojen tai hiusten peittämistä.
”Tämä on arvokas ja johdonmukainen linja. Elina teki oikein pysyessään arvojensa mukaisessa toiminnassa. Hän ei peitä itseään, eikä hänen pidäkään”, toteaa Helsingin Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen Ella Pauna.
Valtonen edustaa Suomea ja Eurooppaa erinomaisesti: tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja vapautta. Näiden arvojen tulee näkyä myös pukeutumisessa, sillä ne ovat osa sitä, keitä olemme. Meidän tehtävämme on puolustaa näitä periaatteita myös silloin, kun ne eivät sovi kaikkien maiden ajattelutapaan. Valtonen ottaa kantaa myös pukeutumisellaan – ja siinä hän edustaa meitä kaikkia.
”Suomen ulkoministeriön tulee kutsua Iranin suurlähettiläs puhutteluun koskien viikonlopun aikana tapahtunutta suoraa loukkausta ulkoministeri Valtosta ja suomalaista yhteiskuntaa sekä suomalaisia naisia kohtaan. Emme voi hyväksyä naisia alistavaa ja alentavaa käytöstä missään muodossa, minkä vuoksi annan kaiken tuen ulkoministeri Valtoselle ja hänen työlleen”, linjaa Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja Jim Koskinen.
YK:n ihmisoikeusneuvoston viime maaliskuussa julkaisema raportti paljasti karun todellisuuden Iranissa. Naisia valvotaan kasvojentunnistusohjelmien, droonien ja erilaisten mobiilisovellusten avulla, joiden kautta viranomaiset saavat tiedot hijabin käytön rikkomuksista. Naisia voidaan rangaista monella tapaa, esimerkiksi pidätyksillä, omaisuuden takavarikoinnilla ja väkivallalla. Pahimmillaan rangaistuksena voi olla jopa kuolemantuomio. Iranin presidentti Masud Pezeškian on luvannut lieventää valvontaa, mutta edelleen naisten ja tyttöjen sorto maassa jatkuu.
Vajaa vuosikymmen takaperin naisten tilanne Iranissa oli aivan toisenlainen. Ennen vuoden 1979 Iranin vallankumousta maata johti länteen myötämielisesti suhtautuva Iranin Šaahi. Vaikka valta Šaahin alla oli autokraattinen, niin naisilla oli enemmän vapauksia ja osallisuutta yhteiskuntaan. Heillä oli äänioikeus, vapaus työskennellä useissa ammateissa ja mahdollisuus kouluttautua. Pukeutumistyyli sai vaikutteita lännestä ja pukeutuminen oli vapaampaa. Ulkoministerin asukokonaisuus olisi ollut
50 vuotta sitten Iranissa täysin arkipäivää ja sallittua, eikä naisia olisi pakotettu peittämään sääriään tai pukeutumaan maltillisemmin. Vuoden 1979 jälkeen naisten asema Iranissa on heikentynyt.
Helsingin Kokoomusnuoret kannattaa ulkoministeri Valtosen linjaa ja kannustaa häntä jatkamaan tärkeää työtään suomalaisten kasvoina maailmalla: edustavampaa ja osaavampaa johtavaa diplomaattia ei Suomen kaltaisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden mallimaalla voisi olla!
Lisätietoja:
Pauna Ella
Helsingin Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen, Hyvinvointipolitiikan verkoston puheenjohtaja
+358 40 185 1331