Kokoomusnuorten uusi puheenjohtajisto ja liittohallitus on valittu Jyväskylässä
Kokoomuksen Nuorten Liiton 92. liittokokous on valinnut sunnuntaina 9.11.2025 järjestön varapuheenjohtajiksi kaudelle 2026–2027 espoolaisen Martti Paldaniuksen ja riihimäkeläisen Elina Riutan. Liittohallitukseen valittiin myös 10 muuta jäsentä.
“Kiitän nöyrästi liittokokousväeltä varapuheenjohtajavaalissa saadusta luottamuksesta. Työ on vasta kuitenkin alussa. Nyt meidän kuuluu kääriä hihat ja ryhtyä määrätietoisesti edistämään oikeistolaista linjaa sekä puolueen sisällä että yhteiskunnassa laajemmin”, Paldanius kertoo.
”Olen kiitollinen luottamuksesta ja valmiina käyttämään osaamiseni Kokoomusnuorten hyväksi. Haluan varapuheenjohtajana tukea puheenjohtajistosta poliittisen työn, vaalivalmistelun ja viestinnän kehittämistä. Tulevalla kaudella on tärkeää, että olemme rohkeita ja yhtenäisiä, kun rakennamme tietä kohti kevään 2027 eduskuntavaaleja”, Riutta toteaa.
Liittokokous valitsi lauantaina järjestön puheenjohtajaksi jatkokaudelle kauniaislaisen Binga Tupamäen vuosille 2026–2027.
Liittohallituksen 10 muuksi jäseneksi valittiin:
Mila Harra, Tampere (Pirkanmaan Kokoomusnuoret)
Henna Hyytiä, Hollola (Hämeen Kokoomusnuoret)
Saku Kaukinen, Turku (Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret)
Max Keto, Pori (Satakunnan Kokoomusnuoret)
Arttu Kokko, Jyväskylä (Keski-Suomen Kokoomusnuoret)
Jim Koskinen, Helsinki (Helsingin Kokoomusnuoret)
Mari Pinomäki, Hämeenlinna (Hämeen Kokoomusnuoret)
Julia Siimento, Turku (Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret)
Miro Vauhkonen, Lappeenranta (Kaakkois-Suomen Kokoomusnuoret)
Otso Välimäki, Joensuu (Savo-Karjalan Kokoomusnuoret)
Kokoomusnuorten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on kaksi vuotta. Liittohallituksen muiden jäsenten toimikausi on yksi vuosi.
Lisätietoja:

Tupamäki Binga
Kokoomusnuorten puheenjohtaja
binga.tupamaki@kokoomusnuoret.fi
+358 50 539 4440
Poliittisen valmistelun, viestinnän ja vaikuttamisen johtaminen, edustaminen