Lahden Kokoomusnuoret: Naisten urheilu ei ole olympialaisten sivulaji
Olympialaiset ovat yksi maailman merkittävimmistä urheilutapahtumista, jonka pitäisi edustaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja urheilun parhaita arvoja. Silti tulevissa talviolympialaisissa naiset on jätetty ulkopuolelle lajeista, joissa he jo kilpailevat kansainvälisesti korkealla tasolla. Tämä on epäoikeudenmukaista ja vanhanaikaista.
Yhdistetty hiihto ja mäkihyppy on edelleen ainoa talviolympialaji, jossa ei ole lainkaan naisten sarjaa. Tämä on käsittämätöntä, sillä naiset ovat jo vuosia kilpailleet lajissa maailmancupissa ja MM-tasolla. Lahdessakin järjestetään Yhdistetyn maailmancupin kilpailu, jossa lahtelaiset naisurheilijat saavat olla mukana. Naisten yhdistetty on saanut näkyvyyttä ja osoittanut, että laji on kilpailullisesti ja yleisön kannalta täysin valmis olympialaisiin. Silti olympiaohjelma ei tunnusta tätä kehitystä.
”Minja Korhonen on menestynyt hyvin yhdistetyssä viime vuosina, mutta silti hän ei pääse kilpailemaan omassa lajissaan olympialaisissa, vaan joutuu kilpailee vain mäkihypyssä”, toteaa Lahden Kokoomusnuorten puheenjohtaja Aino Liljaniemi.
Olympialaiset puhuvat tasa-arvosta ja sukupuolten välisestä tasapainosta, mutta samaan aikaan ne sulkevat naisia ulos kokonaisista lajeista. Tämä lähettää nuorille urheilijoille väärän viestin: vaikka harjoittelet, kilpailet ja menestyt, tie olympialaisiin voi silti olla suljettu sukupuolesi vuoksi.
”Muodostelmaluistelu on toinen esimerkki lajista, joka on vahvasti naisten hallitsema ja jossa suomalaiset ovat olleet maailman huippua jo vuosikymmeniä. On ristiriitaista, että näin suosittu, vaativa ja kansainvälinen laji ei ole mukana olympialaisissa”, ihmettelee Lahden Kokoomusnuorten hallituksen jäsen Mona Pyykkönen.
On myös ristiriitaista, että samaan aikaan, kun naisten sarjoja lakkautetaan tai jätetään lisäämättä vedoten resurssipulaan, yleisön kiinnostukseen tai osallistujamääriin, niin ohjelmaan kelpaa silti lajeja, joissa on todellisuudessa vain kaksi tai kolme aidosti kilpailukykyistä maata. Milano–Cortina 2026 -kisoihin hyväksyttiin esimerkiksi ski mountaineering (vuorihiihto), joka on kansainvälisesti varsin pieni ja keskittyy lähinnä muutamaan Alppimaahan. Samalla naisten yhdistetty, jossa kilpaillaan jo maailmancupissa ja MM-tasolla myös Lahdessa, jätettiin jälleen olympiaohjelman ulkopuolelle.
Tämä antaa kuvan, että olympiaohjelmaa ei rakenneta urheilullisin tai tasa-arvoisin perustein, vaan sen mukaan, kenellä on eniten rahaa, näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. Kun samalla puhutaan arvoista, monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta, valinnat näyttävät pahasti ontuvilta.
On aika päivittää olympiaohjelma vastaamaan nykypäivän urheilua. Tasa-arvo ei toteudu puheilla, vaan teoilla. Olympialaisissa on oltava tilaa kaikille urheilijoille, myös naisille, kaikissa lajeissa.
Lisätietoja
