Hyppää sisältöön

Lapin Kokoomusnuoret: Kestävän matkailun hinta kuuluu myös matkailijoille

Öinen talvimaisema Napapiirin matkailualueella, jossa näkyy valaistuja rakennuksia ja lumisia puita eri väreissä loistavissa valoissa. Etualalla suuri lumikuorrutettu kuusi ja taustalla poronpunaisin ja violetin sävyin valaistuja pylväitä sekä rakennuksia. Kuvan päällä on valkoinen teksti “Kestävän matkailun hinta kuuluu myös matkailijoiden maksettavaksi”, ja alareunassa Lapin Kokoomusnuorten logo.

Matkailu on monille kunnille ja kaupungeille elinehto, mutta samalla se voi aiheuttaa haasteita ympäristölle ja paikalliselle infrastruktuurille. Matkailun kasvaessa on tärkeää ottaa huomioon myös paikalliset asukkaat. Yksi keskeisimmistä keinoista vastata näihin haasteisiin on turistivero. Suomen lainsäädännön tulisi ehdottomasti mahdollistaa kunnille turistiveron periminen.

Turistivero on maksu, jota peritään matkailijoilta heidän vieraillessaan tietyssä kaupungissa tai maassa. Se sisältyy usein majoituksen hintaan tai maksetaan erikseen yöpymisen yhteydessä, ja sen suuruus on yleensä vain muutamia euroja majoitusvuorokautta kohden. Veron tarkoituksena on kattaa matkailusta aiheutuvia kustannuksia, kuten infrastruktuurin ja luonnon kulumista, jätehuoltoa sekä terveys- ja turvallisuuspalveluita.

Turistiveron avulla matkailijat osallistuvat niiden palveluiden rahoittamiseen, joita he käyttävät vierailunsa aikana. Kunnat ja hyvinvointialueet eivät pysty kattamaan matkailun aiheuttamia lisäkuluja pelkästään nykyisellä rahoituspohjalla, joten on reilua, että myös turistit maksavat pienen osuuden näistä kustannuksista.Näin matkailun aiheuttamat lisäkulut eivät myöskään kohdistu suomalaisille veronmaksajille. Tämä hyödyttää erityisesti paikallisia asukkaita mutta myös matkailijoita pitkällä aikavälillä.

Turistiveroa vastustetaan usein sillä perusteella, että se saattaisi vähentää matkailijoiden määrää. Tutkimusten mukaan turistivero ei ole vähentänyt matkailua merkittävästi maissa, joissa se on otettu käyttöön, kuten Kreikassa ja Alankomaissa.

Tutkijat ovat todenneet, että kohteen vetovoima perustuu ennen kaikkea sen palveluihin ja kohteen laatuun. Useimmille matkailijoille hintaa tärkeämpiä tekijöitä ovat turvallisuus, palveluiden laatu ja ympäristön viihtyisyys. Tämä tukee ajatusta siitä, että turistivero on toimiva ja oikeudenmukainen keino edistää kestävää matkailua. 

Lisätietoja

Virranniemi Aleksi

Virranniemi Aleksi

Lapin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

+358 40 354 9142

Lapin Kokoomusnuoret