Kokoomusnuoret: Veronkorotusten tie on umpikuja
Valtiovarainministeriön vero-osaston ylijohtaja Terhi Järvikare esittää, että ensi vaalikauden sopeutus vaatii työn verotuksen ja arvonlisäverotuksen kiristämistä. Kokoomusnuoret pitää linjausta lyhytnäköisenä. Suomen ongelma ei ole liian matala verotus. Suomen ongelma on Euroopan suurin julkinen sektori ja huonot kannustimet varallisuuden keräämiseen.
Kertauksen vuoksi Kokoomusnuoret muistuttaa, että yleinen arvonlisäverokantamme on Euroopan toiseksi korkein (25,5 %). Korkeampi (27 %) on vain Unkarissa, jossa muuten on matala työn ja yrittämisen verotus.
Verokiilassa tilanne ei ole myöskään hyvä. Kahden lapsen perheellisellä keskituloisella palkansaajalla verokiila oli 38,7 %, OECD:n kolmanneksi korkein. Keskiarvo oli 26,2 prosenttia ja verokiila progressiivisesti pahenee korkeammissa tuloluokissa.
Orpon hallitus onnistuneesti kevensi työn verotusta kaikissa tuloluokissa. Ylin marginaaliveroaste alennetaan noin 52 prosenttiin aiemmasta 59 prosentista. Jos muuttaisimme tätä linjaa, työn verotuksen kiristys purkaisi juuri tehdyt kannustinkorjaukset.
“On muistettava, kehen progressio Suomessa puree. Vain 50 000 euroa vuodessa ansaitsevan palkansaajan seuraavista euroista menee yli puolet veroihin. Tämä aiheuttaa valtavan kannustinongelman. Millään varmuudella sanoa, että huippukireät marginaaliverot lisäisivät onnistuneesti verotuottoja. Veronkiristysten tie on umpikuja”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki muistuttaa.
Toisaalta julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Suomessa EU-maiden korkeimmat. Kehityssuunta kertoo kaiken olennaisen: julkisyhteisöjen menot suhteessa BKT:hen kasvoivat 2006–2025 noin 19,5 prosenttia, kun tulot kasvoivat vain noin 3,8 prosenttia. Ero on viisinkertainen.
“Budjettiriihi on hallituksen viimeinen tilaisuus tehdä tuntuvia leikkauksia julkiselta sektorilta, jotta veroja ei tarvitse kiristää. Toivottavasti nyt ei ole mitään pyhiä lehmiä, vaan kaikki leikkaukset otetaan tosissaan pöydälle. Muuten Suomi verottaa itsensä hengiltä”, Tupamäki pyytää.
Lisätietoja
