Hyppää sisältöön

Kokoomusnuoret: Polttoaineen jakeluvelvoite laskettava EU:n edellyttämälle vähimmäistasolle

Kuvituskuva, jonka taustalla on valokuva kaupunkimaisemasta. Kuvan oikealla puolella on huoltoaseman hintanäyttö, jossa näkyy polttoaineiden hinnat: Futura 95 hintaan 2,234, Futura 98 hintaan 2,344, Futura D hintaan 2,439 ja BE 4T hintaan 2,999. Vasemmalla on leikattu kuva pääministeri Petteri Orposta hymyilemässä sinisessä takissa ja silmälaseissa, jonka päälle on lisätty graafisesti musta Karhu-lippalakki. Kuvan yläosassa on lihavoitu punainen teksti

Kokoomusnuoret on tyytyväisiä siihen, että Orpon hallitus on loiventanut jakeluvelvoitetta Marinin hallituksen ajan hulluutuksista, mutta tehtävää vielä on.

Kokoomusnuoret vaatii, että Suomessa jakeluvelvoite on laskettava EU:n edellyttämälle vähimmäistasolle, jotta pumppuhinnat tulisivat kohtuullisimmiksi. Tämä olisi kansantaloudelle huomattavasti hyödyllisempi toimi kuin ammattidieselin veronpalautukset, sillä se auttaisi yritysten kassavirtaan eikä tulisi jälkikäteen.

Suomessa tankataan tällä hetkellä EU:n kalleinta dieseliä. Viimeisimmässä Euroopan komission julkaisemassa Weekly Oil Bulletin -julkaisussa (17.9.2026) nähdään, että Suomessa pumppuhinta on Euroopan unionin painotettua keskiarvoa dieselin osalta 34,6 snt/l kalliimpi ja E95-bensiinin osalta 25,4 snt/l kalliimpi.

Maailmanmarkkinat selittävät viime kuukausien ripeää hintojen nousua, mutta eivät sitä, miksi Suomi on vertailun kärjessä. Ero syntyy omista kansallisista päätöksistämme, kun jakeluvelvoite on selvästi tiukempi kuin useimmissa EU-maissa, ja arvonlisäveromme on unionin huippulukemissa. 

Korkeat hinnat iskevät suomalaisiin kotitalouksiin ja logistiikkaketjuihin erityisen kovaa pitkien välimatkojen takia. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL on laskenut, että elokuun dieselhinnalla kuljetusyritysten vuosittainen polttoainelasku on yli 500 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2025. Kilpailukyvyn näkökulmasta tämä ei tiedä hyvää.

“Polttoaineveron kevennykset hukkuvat kiristyvän jakeluvelvoitteen alle. Ilmastotavoitteisiin tuskin päästään nimenomaan suomalaisten tankkauslaskua kasvattamalla. Kenenkään etu ei ole Suomen kurjistaminen. EU asettaa jäsenmailleen yhteiset vaatimukset juuri siksi, että kilpailu olisi reilua”, toteaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki.

Lisätietoja

Tupamäki Binga

Tupamäki Binga

Kokoomusnuorten puheenjohtaja

+358 50 539 4440

Kokoomusnuoret

Kokoomusnuoret tarjoaa nuorille edellytyksiä vaikuttaa yhteiskunnassa ja menestyä politiikassa. Se kokoaa toimintansa piiriin alle 30-vuotiaat kokoomuslaiset.