Valtiokin voi vähentää syrjäytymistä
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön työryhmän syrjäytymisen ehkäisemiseksi aloittama tavallisia-kampanja on herättänyt paljon keskustelua viime päivinä. Kävin itsekin kommentoimassa kohua tänään Radio Vegan slaget efter tolv -ohjelmassa. Tavallisia kampanja peräänkuuluttaa lähimmäisistä välittämistä ja sitä, että monille arkipäiväisiltä tuntuvilla asioilla, yhdessä ololla ja toiset huomioon ottamalla, voidaan estää nuoria syrjäytymästä.
Poliittisen kartan vasemmisto ja vihreät ovat kritisoineet ehdotusta, siitä että siitä puuttuvat julkisen vallan toimet. Vasemmistolaiset haluaisivat, että ehdotukseen sisällytettäisiin määrärahojen korotuksia syrjäytyneiden kanssa tekemisissä oleville julkisen viran haltijoille. Olen vasemmistolaisten kanssa eri mieltä siitä, että jokainen ongelma pitäisi ratkaista heittämällä veronmaksajien rahoja ongelman päälle, mutta he ovat oikeassa siinä, että julkinen sektori voisi myös tehdä paljon syrjäytymisen vähentämiseksi.
Tämä ei tarkoita, että olisi palkattava vielä lisää sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, kuraattoreita ja lisättävä tulonsiirtoja. Näitä toimenpiteitä on lisätty vähintään 90-luvun lamasta lähtien jokaisen hallituksen aikana, välillä useita kertoja, ja jos on uskominen vasemmistolaisiin itseensä, on syrjäytyminen isompi ongelma kuin koskaan. Tulos ei lainkaan yllätä, sillä tämä on julkisen byrokratian toimintalogiikka. Keksitään uusia asiakkaita ja uusia ongelmia joihin toimivaltaansa ulottaa, palkataan uutta väkeä pilvin pimein, aletaan värkätä jotain epämääräistä tutkimusohjelmaa ja voilá – äkkiä virastolla on kymmenien miljoonien budjetti ja alkuperäiset ongelmat ovat entisellään.
Toki moni syrjäytyneiden kanssa tekemisissä oleva tekee varmasti loistavaa työtä. Täytyy kuitenkin kysyä, onko todella tehokkain tapa puuttua syrjäytymiseen vasta sitten kun syrjäytynyt nuori on työttömänä, vailla kaveripiiriä tai päihderiippuvainen?
Yhtään väheksymättä tärkeää hoitotyötä tekeviä sosiaalialan ammattilaisia, puututaan syrjäytymiseen tehokkaimmin ongelman syntylähteillä. Tähän tarjoaa Niinistön työryhmä oivat eväät, sillä syrjäytyneet eivät ole tilastopalkki, vaan oikeita yksilöitä, oikeiden läheisten avun tarpeessa. Vaikka viime kädessä ongelma hoidetaan aina yksilötasolla, voisi valtiokin tehdä paljon.
Syrjäytymisen syynä on usein työttömyys; kun ihmisellä ei ole mitään järkevää tekemistä, ajautuu hän yhteiskunnan ulkopuolelle ja menettää taidot pitää huolta itsestään. Työttömyys on taas julkisen vallan keinotekoisesti ylläpitämä ongelma. Jos valtio oikeasti haluaa vähentää syrjäytymistä, olisi suomalaisia työmarkkinoita vapautettava siten, että kaikki halukkaat saisivat töitä. Yleissitovista työehtosopimuksista olisi siis pikaisesti luovuttava. On epäreilua asettaa minimipalkka sellaiselle tasolle, että yhteiskunnan heikompiosaiset hinnoitellaan työvoiman ulkopuolelle.
Toinen ongelma on sosiaalitukijärjestelmämme, joka passivoi ihmisiä. Harva haluaa elää pelkillä sosiaalituilla koko elämäänsä, mutta jo valmiiksi toivonsa menettänyt näkee sen helposti houkuttelevaksi, kun isoja summia rahaa tarjotaan, rahantulolle ei ole takarajaa ja mitään ei tarvitse tehdä vastineeksi. Merkityksellisen työn tekeminen antaa monelle elämään sisältöä. Tämä logiikka ei kuitenkaan päde jos työnä on omien tukilomakkeiden täyttely. Helpoin tapa tehostaa ja järkevöittää sosiaalitukijärjestelmäämme olisi hajauttaa vastuu siitä kunnille.
Kahdessa yllä olevassa kappaleessa mainituilla yksinkertaisilla toimilla pääsisimme eroon työttömyydestä. Vielä jäisi ongelmaksi se, etteivät kaikki koe työtään merkitykselliseksi. Tähän on syynä työpaikkojen kohtaanto-ongelma. Pahimmillaan nuori opiskelee neljä vuotta lukiossa, lukee pari vuotta yliopiston pääsykokeisiin ja opiskelee seitsemän vuotta maisterintutkintoon. Lopulta hänelle löytyy töitä ainoastaan aloilta, joilla kumpaakaan tutkintoa ei olisi tarvinnut. Olisi inhimillistä, että valtio lopettaisi viimeinkin tehottoman opintopaikkojen keskussuunnittelun. Sallimalla edes pieni opintomaksu, saataisiin markkinamekanismi mukaan opintopaikkojen allokointiin ja nuoret alkaisivat löytää töitä opiskelemiltaan aloilta.
Valtiolla on siis paljon keinoja vähentää syrjäytymistä ja keinot ovat helppoja. Sen ei tarvitse muuta kuin astua pois tieltä ja antaa tehokkaiden työ- ja opintomarkkinoiden muotoutua. Nämä keinot yhdistettynä Sauli Niinistön peräänkuuluttamiin välittämistalkoisiin tekevät syrjäytyneistä niin marginaalisen ryhmän, että nykyinen määrä sosiaalityöntekijöitä riittäisi erinomaisesti auttamaan jäljelle jäävät syrjäytyneet jaloilleen. Itse asiassa määrä olisi täysin ylimitoitettu.
En malta olla vielä loppuun kehottamatta kaikkia käymään tutustumaan presidentin työryhmän tavallisia – kampanjaan. Lähimmäisiään ei kukaan meistä voi ottaa liikaa huomioon.
