
Pirkanmaan Kokoomusnuoret tukee Binga Tupamäkeä Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
Uudenmaan Kokoomusnuoret on esittänyt Binga Tupamäkeä Kokoomuksen Nuorten Liiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Tupamäki on 24-vuotias oikeustieteen maisteri ja kaupunginvaltuutettu Kauniaisista. Lisäksi Tupamäki on toiminut vuosina 2017 ja 2022 Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä.
Pirkanmaan Kokoomusnuoret on päättänyt yksimielisesti 27.6. pidetyssä piiirhallituksen kokouksessaan tukea Binga Tupamäkeä Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi marraskuun liittokokouksessa. Kokouksessa todettiin yhtenäisesti tarve Kokoomusnuorten poliittisen linjan terävöittämisestä, johon piirihallitus uskoo Tupamäen tarjoavan ratkaisuja.
Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Netta Tuomisto toteaa: “Binga on sanavalmis ja pohjaa tietonsa aina faktaan. Näiden ansiosta hän onkin uskottava väittelijä ja luotan, että hän pystyy puolustamaan niin Kokoomusnuorten kuin koko puolueenkin linjaa. Uskon myös, että Bingan johdolla Kokoomusnuoret kehittyy entistä vaikutusvaltaisemmaksi järjestöksi.”
“Bingalla on rohkeutta, näkemystä ja vuosikymmenen mittainen kokemus luottamustehtävistä Kokoomusnuorissa. Näiden ansioiden myötä Bingalla on valmius hoitaa myös Kokoomuksen Nuorten liiton puheenjohtajan vaativaa tehtävää. Hänellä on täysi tukeni.” Pirkanmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Mats Uotila täydentää.
”Sydämellinen kiitos Pirkanmaan Kokoomusnuorille tuesta. Pirkanmaa on aina ollut hieno piiri, jossa on vallinut omat perinteensä. Jo jäsenyyteni alkuajoista lähtien siellä on ollut erityisen tervetullut olo. Tämän takia tuki merkitsee erityisen paljon”, Tupamäki kiittää.
Seuraava Kokoomusnuorten puheenjohtaja valitaan kaksivuotiskaudelle Kokoomuksen Nuorten Liiton 90. liittokokouksessa Pirkanmaan piirin kotikentällä Tampereella 3.–5. marraskuuta.
Lisätietoja:
Tuomisto Netta
Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja
+358 45 6465243