
Uudenmaan Kokoomusnuoret: On aika sulkea itäraja
Piirijärjestö katsoo, että Venäjän hybridioperaatioon on reagoitava voimakkailla vastatoimilla.
Kuluvalla viikolla Venäjä on käynnistänyt häikäilemättömän hybridioperaation, jossa kasvavia siirtolaisjoukkoja ohjataan Suomen rajanylityspisteille hakemaan turvapaikkaa. Operaation tarkoituksena on luoda Suomessa kaaosta sekä nostattaa poliittista eripuraa. Lisäksi Venäjä on hyödyntänyt Suomen vastatoimia operaation torjumiseksi kohdennetussa poliittisessa propagandassa.
Torstaina hallitus päätti sulkea neljä Kaakkois-Suomessa sijaitsevaa rajanylityspaikkaa. Kyseessä olivat Imatran, Niiralan, Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemat. Uudenmaan Kokoomusnuoret kiittää hallitusta ripeästä toiminnasta Venäjän koitellessa Suomen reagointikykyä hybridiuhkiin.
Edelleen auki jätettiin kuitenkin neljä pohjoisempaa rajanylityspaikkaa, joista Sallan ja Vartiuksen raja-asemilla otetaan vastaan turvapaikkahakemuksia. Erityisen turvallisuushuolen muodostaa se, että Venäjä vaikuttaa tietoisesti ohjaavan siirtolaisia raja-asemille järjestämällä erilaisia kuljetusmuotoja. Lauantain mediatietojen mukaan siirtolaisille näytetään jopa järjestelmällisesti myytävän polkupyöriä.
Uudenmaan Kokoomusnuoret ehdottaa hallitukselle koko itärajan sulkemista nopealla aikataululla. Näin estämme sellaisen tilanteen syntymisen, jossa siirtolaispaine rauhoittumisen sijaan siirtyy pohjoisemmille raja-asemille. Toimenpidettä on pohjustettu jo viime vaalikaudella toteutuneella rajavartiolain muutoksella, joka mahdollistaa turvapaikkahakemusten keskittämisen yhdelle rajanylityspisteelle – esimerkiksi länsirajalle tai Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Nopea reaktio lähettäisi Putinin Venäjälle voimakkaan viestin siitä, että Suomen toimintakyky on iskussa ja kansallisen turvallisuuden ylläpito vankalla pohjalla. Myös sosiaalisissa verkostoissa tapahtuvalla tiedonkululla on tärkeä vaikutus – lähettämällä oikeanlaisen viestin voimme ennaltaehkäistä sitä, että mahdolliset tulijat päättävät kulkea riskialttiin ja kylmän matkan rajalle.
Uudenmaan Kokoomusnuoret tuomitsee ihmisten käyttämisen pelinappuloina Venäjän valtapoliittisessa operaatiossa ja huomauttaa, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä on kipeästi uudistamisen tarpeessa. Vaarallinen matka Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan vaatii tuhansia ihmishenkiä vuosittain, mutta suurimman hyödyn keräävät kansainväliset ihmiskauppiaat. Kärsimyksen noidankehä päättyy vasta, kun turvapaikkajärjestelmä on kestävällä pohjalla sen sijaan, että tulijat voivat useiden turvallisten maiden läpi kuljettuaan toimia valikoivasti turvapaikkahakemuksen jättämisessä.