Uudenmaan Kokoomusnuoret: Erika Vikmanin Ich Komme ei ole sovelias kappale edustamaan Suomea Euroviisuissa

Kannanotto

Uudenmaan Kokoomusnuoret ei pidä Erika Vikmanin kappaletta Ich Komme soveliaana edustajana Suomelle Euroviisuissa.

Haluamme muistuttaa siitä, että Uuden Musiikin Kilpailu on Ylen verorahoin tuottama ohjelma, jonka ideana on olla koko perheelle suunnattu formaatti. Kun verorahoilla tuotetaan koko perheelle suunnattua, maanlaajuista ohjelmaa on sen oltava myös lapsille soveltuvaa ja pysyä hyvän maun rajoissa. Uuden musiikin kilpailun järjestämisen lisäksi myös Suomen Euroviisuihin osallistuminen maksaa Ylelle vuosittain yli 100 000 euroa. 

Olemme erityisen huolissamme yhteiskuntamme nykyaikana normalisoimasta seksillä ja seksuaalisuudella mässäilystä. Vikmanin viisuesitys on tätä kaikessa komeudessaan. Vaikka Ich Kommella on spekuloitu olevan hyvä mahdollisuus jopa pärjätä Euroviisuissa, ei se saa tulla arvojemme edelle. Me suomalaiset arvostamme sivistystä ja on toivottavaa, että maatamme koko Euroopalle edustava artisti edustaisi myös suomalaista sivistystä sekä omaisi tietynlaista arvokkuutta.

Arvokkuus puuttuu täysin Vikmanin esityksestä hänen tehdessään naisesta vain seksuaalisen objektin. Koko esitys on täynnä pelkästään ylenpalttista seksillä ja seksuaalisella vapautumisella mässäilyä, joka asettaa Euroviisuissa suomalaisen naisen seksuaalisen objektin asemaan. Tällainen tapa tuoda suomalainen nainen esiin maailman tunnetuimmassa laulukilpailussa ei ole millään tasolla sopivaa. Emme käsitä sitä, millä tavoin Erika Vikamin kappaleen sanoma mitenkään rikkoisi tabuja tai nostaisi esiin naisten asemaa positiivisessa mielessä. 

Pidämme erityisen huolestuttavana tätä seksin ja yliseksuaalisuuden normalisointia Euroviisuissa. On tärkeää, että tiettyjä tabuja puretaan, mutta tällainen seksin tyrkyttäminen nuorillekin lapsille on yksinkertaisen ällöttävää eikä tällaista saisi maamme suurimmassa, verorahoin tuotetussa ohjelmaformaatissa suvaita. Nuoren lapsen ei pidä joutua kysymään vanhemmiltaan mitä Suomen viisun sanat tarkoittavat. Juomalauluksikin tituleerattu Käärijän Cha Cha Cha kuumensi yleisön tunteita jo ennen viisuja omana vuonnaan, miten siis maamme voi suvaita tämän Vikmanin kappaleen Euroviisuihin soveliaaksi edustukseksi?

Uuden Musiikin Kilpailu ja Euroviisut ovat ennen kaikkea koko kansan ja koko perheen juhlaa. Niiden kappaleita hyödynnetäänkin usein myös kouluissa ja päiväkodeissa. Euroviisutietoisuus kuuluu myös kansan yleissivistykseen, jolloin viisut ja niihin liittyvä huuma tulee väkisinkin vastaan oppilaitoksissa. Vikmanin kappaleen sanoma itsessään kuitenkin riittäisi monille oppilaitoksille syyksi jättää koko viisujen käsittely tänä vuonna pois. Näin sen ei kuuluisi olla. Niin kuin jo todettu; Euroviisut ja UMK ovat koko perheen ja kansan juhlaa.

Uuden Musiikin Kilpailu sekä Euroviisut ovat Ylelle yli miljoonan euron investointi. Tästä miljoonasta eurosta suurin osa on meidän jokaisen maksamia, pakollisia verorahoja. Jos verovaroin kustannetaan Uuden Musiikin Kilpailu, jonka voittaja edustaa Suomea myöskin Euroviisuissa, on ylen pidettävä huoli, että kilpailu on aidosti koko perheelle soveltuvaa katsottavaa sekä Euroviisuedustaja on sellainen, joka edustaa Suomea Euroopalle kunniallisesti.

Lisätietoja:

Pohjanmaa Kaisa

Pohjanmaa Kaisa

Uudenmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen

kaisa.pohjanmaa@gmail.com

+358 45 187 4051

Jaatinen Reetta

Jaatinen Reetta

Uudenmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen

reetta.jaatinen@gmail.com

+358 45 186 2337