Esa Ettala jatkaa Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtajana

Tiedote

Keski-Suomen Kokoomusnuoret järjesti sääntömääräisen syyskokouksensa lauantaina 25.11. Jyväskylässä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja henkilövalinnat vuodelle 2024.

Vuodelle 2024 Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi valittiin kolmatta kertaa 24-vuotias Esa Ettala Jyväskylästä. Ettalalla on laaja kokemus eri tehtävistä piirin ja piirin aktiivisen paikallisyhdistyksen, JKN:n puolella sekä hän on toiminut piirin puheenjohtajana jo kaksi vuotta.

”Olen kiitollinen saamastani yksimielisestä luottamuksesta jatkaa piirin puheenjohtajana. Myös piirihallitukseen saatiin hyvä kokoonpano, jossa on sopiva yhdistelmä uusia ja vanhoja henkilöitä. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta.”

Piirin varapuheenjohtajaksi valittiin toistamiseen 19-vuotias Arttu Kokko Jyväskylästä. ”Kiitän luottamuksesta jatkaa Kessun varapuheenjohtajan tehtävässä ensi vuonna. Pidetään Kessun lippu korkealla!”, Kokko toteaa. Taloudenhoitajaksi valittiin piirin pitkäaikainen toimija Marko Ruokolainen. Piirihallituksen muiksi jäseniksi valittiin Eemeli Tuovinen, Jere Minkkinen ja Aleksi Vilpponen.

Lisätietoja:

Ettala Esa

Ettala Esa

Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

ettala.esa@gmail.com

+358 45 846 5402