Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan Kokoomusnuoret tukevat Emma Mäenpäätä Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Tiedote

24-vuotias Emma Mäenpää opiskelee luokanopettajaksi Helsingin yliopistossa ja työskentelee järjestösihteerinä. Päämajakaupungissa Mikkelissä kasvanut Mäenpää on sydämeltään vahvasti savolainen vaikka arki ja opiskelut ovatkin vieneet muualle. Järjestöllinen osaaminen on Mäenpään vahvuus ja liittohallitustyössä hän haluaa vahvistaa piirien mahdollisuuksia säilyä varteenotettavana osana jäsenistön osallistumis- ja vaikuttamistyön väyliä. Kokoomusnuorten on oltava aidosti vaikutusvaltainen ja relevantti vaihtoehto vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille – politiikan ristiaallokosta huolimatta.

“Alati polarisoituvassa poliittisessa ympäristössä nuorisojärjestöjen tarjoama tila nuorten käymälle poliittiselle keskustelulle on ensiarvoisen tärkeä. Kokoomusnuorissa on pidettävä huolta siitä, että jokainen kokoomuslaisesta päätöksenteosta kiinnostunut nuori pystyy aidosti osallistumaan liiton sekä ennen muuta puolueen toimintaan. Toiminta ei saa rajoittua vain suurimpiin kaupunkeihin, vaan toiminnan suunnittelussa on otettava huomioon erilaisten piirijärjestöjen tarpeet”, tiivistää Mäenpää tavoitteistaan.

Kaakkois-Suomen Kokoomusnuoret seisovat tyytyväisenä piirinsä pitkäaikaisen aktiivin ehdokkuuden takana. Mäenpää on toiminut mm. piirin varapuheenjohtajana ja oman paikallisyhdistyksensä puheenjohtajana. Hän on myös työskennellyt useamman vuoden puolueyhteisössä.

”Liittohallitukseen tarvitsemme Itä-Suomelle vahvan edustuksen seuraavallekin kaudelle ja mielestäni tähän tehtävään Mikkelin kasvatti Emma Mäenpää on selkeä valinta. Hänen pitkä kokemus järjestötoiminnassa ja politiikassa yleisesti antaisi paljon tulevalle liittohallitukselle ja luotan täysin siihen, että Emma pystyy todella hyvin edustamaan maakuntiamme”, Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Viljari Rankka kannustaa.

Savo-Karjalan Kokoomusnuoret tukevat naapuripiirinsä ehdokasta täysillä. Mäenpään vahva alueellinen osaaminen lisää luottamusta.

“Ilahduin kovasti kuultuani Emman kiinnostuksesta asettua ehdolle liittohallitukseen. Emma on aktiivinen toimija, johon voi aina luottaa! Maakuntien kasvattina hän ymmärtää miten järjestötoimintaa kannattaa tehdä ja tukea, kun toimintaa rajoittavat esimerkiksi pitkät välimatkat tai huonot julkiset yhteydet. Piirimme tukee Emmaa innolla”, toteaa Savo-Karjalan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Laura Kangasoja.

Yhteistyö Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan Kokoomusnuorten välillä on kehittynyt vuosien varrella erittäin vahvaksi ja piirien koalitio tunnetaan Iloisena Itä-Suomena. Yhteistyötä kaivataan myös tulevassa liittohallituksessa. Siksi Mäenpää on oikea valinta.

 

Kokoomuksen Nuorten Liiton 91. liittokokous järjestetään Mikkelissä 15.-17.11. marraskuuta.

Lisätietoja:

Rankka Viljari

Rankka Viljari

Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen

+358 40 350 4212

Kangasoja Laura

Kangasoja Laura

Savo-Karjalan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

laura.kangasoja@kokoomus.fi

+358 45 124 3610