Uudenmaan Kokoomusnuoret: Jaakko Linnakangas ja Akseli Lehtonen ehdolla liittohallitukseen

Tiedote

Uudenmaan Kokoomusnuoret tukee piirin puheenjohtaja Jaakko Linnakangasta ja istuvaa liittohallituksen jäsentä, entistä piirin puheenjohtajaa Akseli Lehtosta Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitukseen. Uudenmaan Kokoomusnuorten ehdokkaita yhdistää vankka oikeistolainen arvopohja ja pitkäjänteinen työ Kokoomuksen Nuorten Liitossa.

Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Jaakko Linnakangas, 23, toivoo liitolta rohkeampaa ja kokonaisvaltaisempaa poliittista ohjelmaa.

“Kokoomusnuoret ovat pitkään olleet Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö. Jotta voimme olla 2020-luvun johtavin vaikuttaja nuorisopolittisella kentällä tarvitsemme vahvoja kärkiä kaikkien maailman vaikeimpien ongelmien ratkaisuiksi. Vain kunnianhimoisilla keinoilla ja tavoitteilla liitto voi toimia Kokoomuksen edelläkävijäjärjestönä”, Linnakangas kertoo.

“Olen päässyt viimeisen vuoden aikana vaikuttamaan Kokoomusnuorten linjaan ja tavoitteisiin olennaisella tavalla. Haluan jatkaa tätä työtä tulevanakin vuonna. Meidän tulee varmistaa Kokoomusnuorten asema porvarillisen ajattelun suunnannäyttäjänä. Tähän olen ollut ja olen jatkossakin valmis antamaan täyden panokseni”, jatkokautta hakeva Lehtonen linjaa.

“Akseli ja Jaakko ovat erittäin luotettavia ja ahkeria jäseniä. He ovat aina aktiivisesti mukana ja auttamassa uudempia jäseniä. Näistä kahdesta saadaan liittohallitukseen kovat tekijät!” Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Kaisa Pohjanmaa kommentoi.

Lisätietoja:

Linnakangas Jaakko

Linnakangas Jaakko

Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

jaakkoli@gmail.com

+358 45 230 7890

Lehtonen Akseli

Lehtonen Akseli

Liittohallituksen jäsen

akseli796@gmail.com

+358 44 367 9090