Kannabista ei tule laillistaa

Kannanotto

Pirkanmaan Kokoomusnuoret ry vastustaa kannabiksen laillistamista Suomessa. Kannabiksen laillistamisella olisi monia haittavaikutuksia yhteiskunnassa. Se kuormittaisi entisestään julkista sektoria, puhumattakaan käyttäjien ja heidän läheistensä kärsimyksistä.

”Kannabiskeskustelussa tehdään se virhe, että sitä verrataan jatkuvasti alkoholiin. Keskustelusta tuntuu unohtuvan se, että kannabiksen polttamisella on myös samat haittavaikutukset kuin tupakoinnilla”, muistuttaa piirihallituksen jäsen Samuel Wiklund. Kannabiksen polttamisesta syntyvä savu sisältää ihmisille vaarallisia kemikaaleja, kuten tervaa, häkää ja karsinogeenejä.

”Kannabiksen ja alkoholin suurin ero on siinä, että alkoholia voidaan myös nauttia ilman päihtymistarkoitusta”, toteaa piirihallituksen jäsen Laura Lehtinen. Kannabiksen laillistaminen olisi viesti käytön hyväksymisestä.

”Alkoholin laillisuudella on pitkä historia takanaan, eikä uusi kieltolaki toimisi edeltäjäänsä paremmin. Kannabiksen laillistamista ei ole mielekästä perustella rinnastamalla sitä alkoholiin”, huomauttaa puheenjohtaja Petri Rajala.

Julkisessa keskustelussa on ehdotettu, että valtio kontrolloisi kannabiksen myyntiä kuluttajille ja keräisi veroja, kuten tällä hetkellä toimitaan alkoholin suhteen. On huomattava, että laillistamisen myötä käyttö ja sen mukanaan tuomat haitat lisääntyisivät.”Ei ole selvää, kattaisiko kannabiksen myynnistä kerättävä vero lisääntyneestä käytöstä aiheutuvat kulut. Onko Suomella varaa laillistaa huume, joka aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja vahingoittaa koko yhteiskuntaa?” kysyy piirihallituksen jäsen Nea Lehmussaari.

Kannabiksen käyttäminen madaltaa kynnystä siirtyä kokeilemaan vahvempia huumausaineita. Pirkanmaan Kokoomusnuoret pitää nykyistä huumausainelainsäädäntöä hyvänä. Suomi ei tarvitse useampia ongelmia tuottavia päihteitä kauppojen hyllyille.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Kokoomusnuoret ry

Piirihallituksen jäsen Samuel Wiklund

wiklundsam@gmail.com

050 5446096

 

Piirihallituksen jäsen Laura Lehtinen

laura_lehtinen@windowslive.com

041 5123123

 

Piirihallituksen jäsen Nea Lehmussaari

nea.lehmussaari@gmail.com

0504001200

 

Lisätietoja:

13 kommenttia artikkeliin “Kannabista ei tule laillistaa
  1. John Nurminen sanoo:

    Hienoa. Talosrikollisten lisäksi Kokoomus tukee huumerikollisia.

  2. jakesea sanoo:

    Kannattaa ihan oikeasti tutkia tätä asiaa ennenkuin lähtee ottamaan kantaa. Esimerkiksi tilastoja siitä miten kovien huumeiden käyttäminen todellisuudessa on jopa vähentynyt maissa, joissa miedot huumeet on dekriminalisoitu. Muutenkin sotii kokoomuksen arvoja vastaan se, että kielletään ihmiseltä oikeus omaan kehoonsa. Eikö kokoomuksen periaate ole, että kaikki, myös oma keho, on yksityisomaisuutta?

    PS. Kannabista on käytetty tuhansia vuosia, nyt se on parikymmentä vuotta luokiteltu huumeeksi. Yhtään kuolemantapausta ei ole tilastoitu.

  3. Mika sanoo:

    Surullisinta teidän päätelmissänne on se, ettei yksikään nykypäivän tutkimus tue väitteitänne millään tavalla.
    Perustatte mielipiteenne propagandan aikaisiin valheellisiin tutkimuksiin.
    Tehkää työnne kunnolla, selvittäkää asiat historiaa ja faktoja myöten perinpohjin, niin saatatte olla uskottavia puhumaan tästä polttavasta asiasta.
    Tästä meillä Suomessakin tulevaisuudessa tulevasta muutoksesta on jo paljon näyttöä niin Hollannista, Portugalista, Amerikan parista osavaltiosta ja monesta muusta maasta, että ette voi olla niin sokeita, ettettekö huomaisi totuutta.
    Asenteenne on niin mustavalkoista ja kapeakatseista, että oikein hävettää puolestanne.
    Avarampiin mielipiteisiin toivottaen,
    Mika

  4. Joe Addae sanoo:

    You guys are FULL OF SHIT ! Kannanottonne on naiivi eikä pidä sisällään muuta kuin sitä tavanomaista anti-kannabis stereotypiaa.
    Onko kukaan teistä tehnyt mitään taustaselvitystä asian tiimalta? Sillä jos olisitte, niin tietäisitte, että kannabista ei ole pakko polttaa; siitä voi vaikkapa leipoa ja he ketkä välttämättömästi tahtovat sitä polttaen nauttia, voivat polttaa vaporisaattorista, eliminoiden kaikki polttamisesta aiheutuvat haittavaikutukset.
    Kannabiksen käytöstä aiheutuvasta kärsimyksestä, oli se sitten käyttäjälle ja tämän läheisille, on enemmän kyse yhteiskuntastigmasta; alkoholin käytön haitat selvästi tiedossa, ja silti juominen on hyväksyttyä; ’juoppo’ on hyväksytympi ihmismuoto kuin ”pilvinarkkari”.
    ”Kannabiksen suurin ero on siinä, että alkoholia voidaan myös nauttia ilman päihtymistarkoitusta”: Potaskaa, jos alkoholia ei juoda sen päihtymisvaikutuksen takia, niin minkä sitten ? On melko vastuutonta väittää että alkoholia voidaan nauttia kuten esimerkiksi vettä, ilman että se nousee päähän. Vedestäkin saatu MIELIHYVÄ NOUSEE PÄÄHÄN, eikä aiheuta taisteluita, perheväkivaltaa jne.
    Tutkimustulokset eri maista todistavat kannabiksen käytön vapauden hyödyt; Portugalissa sekä Amsterdamissa nautitaan maapallon pienimmistä huumeidenkäytön tilastoista; Coloradossa pienet, paikalliset yrittäjät tuovat pääomaa paikkakunnalleen.
    Kyllä, on melkein mahdotonta sanoa että miten kannabiksen laillistaminen vaikuttaisi Suomeen ja sen yhteiskuntaan, mutta varmasti voi sanoa että a) huumerikollisuus vähenee, b) valtio saisi paljon pääomaa kannabisverosta. Olisi parempi kysyä että: mikäli jos tuote laillistetaan, niin kuka säätää ja miten; puhuisimmeko Alkon tapaisesta monopolista, vai olisiko joka kansalaisella mahdollisuus perustaa oma yritys.?
    Ja tahtoisin myös selvennystä Nea Lehmussaaren väitteeseen, että kyseessä on huume joka aiheuttaa valtavasti ihmillistä kärsimystä ja vahingoittaa koko yhteiskuntaa, miten tämä ilmenee Suomen yhteiskunnassa ? Ovatko pilvenpolttajat ulkona remuamassa, ryöstelemässä, aiheuttamassa taisteluita ?
    En kiellä sitä etteikö kannabis voisi olla vaarallinen tuote käyttäjälleen, mutta tämä kaikki on yksilökohtaisella tasolla suhteellista (kuten hyvin monet kannabiksen neurologisia vaikutuksia käsittelevät tutkimukset paljastavat), ja näin ollen on erittäin vastuutonta teiltä esittää väittämiänne puolitotuuksina.
    Vielä viimeiseksi tämä väite että ’kannabiksen käyttäminen madaltaa kynnystä siirtyä kokeilemaan vahvempia huumausaineita’: Mikäli porttihuume-teoria pitää paikkaansa, niin silloin tupakka ja alkoholi on laskettava yhtälöön mukaan, näin ollen tupakka ja alkoholikin pitäisi kieltää koska väittäisin, että lähestulkoon 99% tupakkaa kokeilleista/käyttävistä ihmisistä, ovat siitä sitten siirtyneet alkoholin käyttöön myös. Kaiken lisäksi mikäli valtio kontrolloisi tuotteen myyntiä, niin sitä todennäköisesti EI myytäisi kauppojen hyllyillä; ja käyttäjät tultaisiin todennäköisesti rekisteröimään johonkin.
    Thank you, and may God guide your ignorance

  5. Kristian sanoo:

    Kannattaa pitää mielessä että myynnin laillistaminen ja käytön dekriminalisointi ovat kaksi eri puheenaihetta. Vaikea sanoa meneekö ne tässä kuinka sekaisin. Kannanottaminen myynnin laillistamiseen on vähän kummallista kun ajankohtaisempaa olisi oikeasti ottaa kantaa käytön dekriminalisointiin ja viranomaismerkinnöistä seuraaviin sosiaalisiin sanktioihin. Tuntuu siltä että on aihe on valittu, sieltä missä aita on matalimmalla. Kerätään pisteet kotiin ja vältetään vaikeammat kohdat. Kannabiksen myynnin laillistaminen Suomessa ei ole ajankohtainen aihe.

  6. Oona sanoo:

    ”Onko Suomella varaa laillistaa huume, joka aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja vahingoittaa koko yhteiskuntaa?”

    Siis… Mitä? Onko nyt menny tytöllä kannabis ja crack sekaisin? Todella, siis TODELLA tietämätön, lapsellinen ja tyhmä juttu. No mutta, kokoomus…

  7. Kristian sanoo:

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Markku Soikkeli: Kannabiksen laillisuus ja käytön rangaistavuus kaksi eri asiaa
    https://blogi.thl.fi/web/poreilua/etusivu/-/blogs/kannabiksen-laillisuus-ja-kayton-rangaistavuus-kaksi-eri-asiaa

  8. Vasemmiston Dosentti sanoo:

    Sinällään kaunis ajatus, kannabiksen kieltolain jatkamisesta, että se jotenkin maagisesti poistaisi kannabiksen haitat, tai edes minimoisi niitä.

    Kuitenkin tällaisella politiikalla on kauaskantoiset seuraamukset valtiossa, Laittomalla kannabiksen kasvattamisella rahoitetaan kovien huumausaineiden levitysketjua, sekä rahoitusta.

    Kannabiksen ollessa laitonta ja sen ollessa valvonnan alaisena, ei kannabiksella ole mitään säätelyä, vaan mikä tahansa ylilannoitettu huuhtelematon epämääräisiä lannoitejäämiä sisältävä substanssi käy katukaupassa kuumana valuuttana, ja jos sitä ei satu olemaan niin kun kerta ollaan rikollisuuden kaidalla polulla on siitä helppo siirtyä koviin aineisiin.

    Kaunis konservatiivinen kiiltokuva-ajattelu ei ratkaise tätä ongelmaa. Vaan täytyy olla kylmä ja rationaalinen.

    Säännellyillä kannabismarkkinoilla, kannabiksen aiheuttamat terveyshaitat minimoidaan kannabiksen laadun ollessa kontrolloitua, sekä valtiolle lisää tuloja veroista ja uusia työpaikkoja uudelle alalle.

    On selviä viitteitä, ettei kannabiksen laillistaminen lisää kannabiksen käyttöä,

    Mm. hollannissa voi käydä ostamassa cannabista coffeeshop liikkeistä ja kannabiksen käyttö on siitä huolimatta vähäisempää kuin ympäröivissä maissa.

    Toivotaan nyt, että ette ole ihan joka asiassa näin ulapalla.

  9. Kokoomus mafia sanoo:

    Teillähän sielä näyttää olevan ”faktaa” asiasta, kannabiksenkin kaikki tupakkaan rinnastettavat haittavaikutukset voi ohittaa. Sitä paitsi blossi on kasvanut ja sitä on käytetty tällä planeetalla jo paljon ennen kuin joku sankari keksi että on hienoa nauttia liuottimia. Jos iloisuus elämään ja hymyily on inhimillistä kärsimystä niin allright siinä tapauksessa kannabis aiheuttaa sitä. Jokaisella oma mielipiteensä, sitä ei vaan saisi sekoittaa totuuteen.

  10. skepsis sanoo:

    Hyvät kokoomusnuoret ovat nyt vähän hakoteillä. Asiavirheitäkin löytyi vährmmän yllättäen.

    Kannabista voi myös syödä esim. leivonnaisten muodossa, liottaa teeksi tai höyrystää vaporisaattorilla jolloin vältytään polttamisesta aiheutuvilta haittavaikutuksilta.

    Lääkekannabiksesta voidaan myös uuttaa lääkettä josta esim. thc-pitoisuus on laskettu minimiin ja ainoastaan kipua lievittävät aineet ovat tallella.

Ota kantaa