Matias Marttinen eduskuntaan
Porissa 18.8. kokoontunut Satakunnan Kokoomusnuorten piirihallitus on päättänyt tukea Matias Marttista valittavaksi eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa.
”Matias on saanut tukea monilta satakuntalaisilta kokoomuslaisilta, jotka ovat huomanneet Matiaksen osaamisen ja mahdollisuuden tuoda uutta näkemystä eduskuntaan. Tietenkin haluamme myös piirihallituksena virallisesti ja julkisesti antaa voimakkaan tukemme Matiakselle.” painottaa Satakunnan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tuomas Seikkula. ”Nuoresta iästään huolimatta Matiakselle on ehtinyt kertyä poliittista kokemusta useiden vuosien ajalta ja uskomme vahvasti hänen kykyihinsä vaikuttaa”, lisää Seikkula.
Raumalainen 20-vuotias Marttinen opiskelee valtio-oppia Turun yliopistossa. Hänellä on kokemusta aina kuntapolitiikasta valtakunnalliseen vaikuttamiseen asti. Marttinen toimii sekä Kokoomuksen Nuorten liiton liittohallituksessa, jossa hänen vastuullaan ovat sosiaali- ja terveyspoliittiset asiat, että jo vuosien ajan Satakunnan Kokoomusnuorten hallituksessa. Marttinen on myös Rauman kaupungin varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen. Lisäksi hän on toiminut aikaisemmin Rauman Kokoomusnuorten puheenjohtajana.
Lisätietoja:
Siiri Tuovila
Järjestösihteeri
Satakunnan Kokoomusnuoret ry
siiri@kokoomusnuoret.fi