Perintövero on poistettava!
Suomessa on viime aikoina nähty järjettömiä tilanteita, joissa vientivetoisilla, kasvavilla ja taloutensa terveesti hoitaneilla yrityksillä ei ole taloudellisia edellytyksiä toteuttaa sukupolvenvaihdosta ilman miljoonavelkoja. Esimerkkinä Harvian myynti sijoitusrahasto CapManille – yksinkertaisena syynä liian korkea perintö- ja lahjaverotus. Tuoreen selvityksen mukaan Suomea kireämpää sukupolvenvaihdoksen verotus on EU:ssa vain Kreikassa, Maltalla, Ranskassa ja Tanskassa.
Suomen liian korkea perintö- ja lahjaverokanta hankaloittaa merkittävästi niin yritysten kuin kansalaistenkin elämää ja elinkeinoa. Omaisuudesta on jo maksettu veroja monien erilaisten verokantojen kautta, kun sitä on elinaikana kartutettu. Helsingin Kokoomusnuorten paikallisyhdistys Helsingin Kansalliset Nuoret muistuttaa, että nykyinen raskas perintöverotus heikentää myös tulevien sukupolvien asemaa aikana, jolloin Suomi velkaantuu kestämättömästi ja tuhlailevan valtion laskut jätetään maksettavaksi tuleville veronmaksajille.
Vastoin monia ennakkoluuloja, perintöverotus kohtelee suuren varallisuuden omaavien yksityishenkilöiden lisäksi myös erityisesti suomalaista keskiluokkaa raskaasti. ”Tilanne on huolestuttava, sillä suuri osa kansalaisten varallisuudesta on sidottu kiinteään omaisuuteen. Moni joutuu perintöveroa maksaakseen ottamaan lainaa tai myymään perintönsä, jotta valtio saa tuloja omaisuudesta josta valtiolle on jo maksettu veroja! Milloin valtion ahneudelle pistetään stoppi?” Kysyy Helsingin Kansallisten Nuorten puheenjohtaja Pessi Marttunen.
Suomessa olisikin syytä ryhtyä valmistelemaan siirtymistä Ruotsin kaltaiseen järjestelyyn, jossa veroa ei perittäisi omaisuuden siirtyessä. Suomalaisille vientiyrityksille merkittävistä kilpailijamaista Ruotsissa ja Virossa ei ole perintöveroa käytössä lainkaan.
Lisätietoja:
Pessi Marttunen, puheenjohtaja
Helsingin Kansalliset Nuoret ry
pessi.marttunen@gmail.com