YYA-ajan haavat auki! – Kokoomusnuoret vaatii totuuskomission perustamista

Kannanotto

Kokoomuksen Nuorten Liiton uudessa tavoiteohjelmassa vaaditaan riippumattoman totuuskomission perustamista Suomeen purkamaan YYA-ajan ylilyöntejä ja suomettumista. Järjestö vaatii myös Tiitisen listan julkistamista. 

“Terveen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun edellytyksenä on Suomen lähihistorian kipukohtien avoin käsittely. Suomettumiseen liittynyt demokratian halventaminen ja jopa perustuslain rikkominen tulee tuoda kansalaisten tietoisuuteen”, jyrähtää Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.

Kokoomusnuoret vaatii myös, että Neuvostoliiton sekä sen etupiirissä olleiden itäblokin maiden tiedustelupalveluiden kylmän sodan aikaiset yhteydet Suomen avainhenkilöihin tutkitaan perusteellisesti, esimerkiksi Tiitisen listan julkaisemisella. Järjestö epäilee, että itäblokin tietolähteinä toimineet henkilöt vaikuttavat yhä Suomen politiikassa.

“On järkyttävää ajatella, että nykyisinkin politiikassa vaikuttavat henkilöt ovat saattaneet toimia kylmän sodan aikana Neuvostoliiton tai muiden itäblokin maiden tietolähteinä toimien vastoin isänmaan etua”, päättää Pajula.

Hyväksytyt kannat ovat seuraavat:

  • Terveen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun edellytyksenä on Suomen lähihistorian kipukohtien avoin käsittely. Suomeen perustetaan riippumaton totuuskomissio purkamaan YYA-ajan ylilyöntejä ja suomettumista.
  • Neuvostoliiton sekä sen etupiirissä olleiden itäblokin maiden tiedustelupalveluiden kylmän sodan aikaiset yhteydet Suomen avainhenkilöihin tutkitaan perusteellisesti, esimerkiksi Tiitisen listan julkaisemisella.”

Tavoiteohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan alta.

TAVOITEOHJELMA

Lisätietoja:

Pajula Matias

Pajula Matias

Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021

matias.pajula@kokoomusnuoret.fi

+358 50 575 3347

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin