Kokoomusnuoret: Hallitus, miksi jarrutatte terapiatakuuta?
Kansalaisaloite terapiatakuusta on ollut eduskunnan käsittelyssä jo marraskuusta 2019, mutta uudistusta ei näy. Kokoomus on yrittänyt kirittää Terapiatakuu-kansalaisaloitteen käsittelyä moneen kertaan, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat äänestäneet kirittämistä vastaan. Kokoomusnuoret tuomitsee nuorten terveydellä leikkimisen, ja vaatii terapiatakuun toteuttamista välittömästi.
”Hallituspuolueet puhuvat vaalipaneeleissa siitä, kuinka tärkeää mielenterveydestä on huolehtia ja kuinka hallitus haluaa mielenterveyspalveluita parantaa. Jostain syystä hallituspuolueet eivät kauniista sanoista huolimatta ole halukkaita edistämään terapiatakuun nopeampaa etenemistä. Kun kokoomuksen kansanedustajat esittivät terapiatakuun kiirehtimistä, äänestivät hallituspuolueiden edustajat esitystä vastaan. Miksi puhutte kauniita, mutta ette ole valmiita tekoihin?” kysyy Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
Terveydenhuoltolakiin tarvitaan nykyistä tarkempi linjaus siitä, millainen mielenterveyden hoito peruspalveluihin sisältyy. Nopea hoitoonpääsy ei yksinään riitä, vaan käytössä on oltava vaikuttavat menetelmät ja riittävästi ammattilaisia huolehtimassa tarpeenmukaisista mielenterveyspalveluista. Tämä tarkoittaa myös riittävän rahoituksen turvaamista.
“Hallitus piti tiistaina koronainfon opiskelijoille. Tilaisuudessa kuultiin kyllä sympaattisia tsemppitoivotuksia, mutta konkreettiset toimet opiskelijoiden jaksamisen parantamiseksi uupuivat. Ja niin uupuvat myös opiskelijat. Onko hallitus todella näin vieraantunut tavallisen nuoren arjesta?”, jatkaa Pajula.
Kokoomus on johdonmukaisesti kannattanut terapiatakuun toteuttamista jo usean vuoden ajan. Kannattamisen lisäksi sekä kokoomuksen että Kokoomusnuorten vaihtoehtobudjeteissa on varattu tarvittavat varat terapiatakuun toteuttamiseen.
”Kokoomus on tarjonnut hallitukselle keinot terapiatakuun toteuttamiseen ja yrittänyt kirittää terapiatakuu-kansalaisaloitteen käsittelyä. Hallitus ei kuitenkaan ole keinoihin tarttunut eikä suostunut kirittämään kansalaisaloitteen käsittelyä. Mistä kiikastaa? Me tarvitsemme terapiatakuun välittömästi!” päättää Pajula.
Lisätietoja:
Pajula Matias
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021
matias.pajula@kokoomusnuoret.fi
+358 50 575 3347
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.