Kokoomusnuoret: Eikö hallitus oikeasti ymmärrä, kuinka iso ongelma työvoimapula on?
Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 322 600 työtöntä työnhakijaa mutta samalla avoimia työpaikkoja oli jopa 136 000. Kokoomusnuoret on huolissaan siitä, ettei hallitus ole tehnyt toimia työmarkkinoiden valtavan kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi ja vaatii siltä nopeita päätöksiä budjettiriihessä.
Kokoomusnuoret muistuttaa, että kohtaanto-ongelma on haitallista paitsi työllisyysasteen myös yritysten kannalta. Työpaikat ja työnhakijat ovat usein eri paikkakunnilla tai eri aloilla. Työvoiman liikkuvuutta on edistettävä esimerkiksi varainsiirtoveron poistolla ja työmarkkinoita tehostettava paikallista sopimista edistämällä.
”Tilanne on suorastaan absurdi, kun työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamisessa on näin suuria ongelmia. Sen sijaan että hallitus tarttuisi toimeen ongelman ratkaisemiseksi, iloitaan lähinnä maailmantalouden kasvusta. Suomen talouskasvu on kuitenkin jäämässä EU-maiden pienimmäksi, joten budjettiriihessä on tehtävä oikeita päätöksiä”, Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen Ida Leino vaatii.
Kokoomusnuoret näkee, että myös työperäisen maahanmuuton prosesseja on edistettävä. Oleskeluluvan saaminen työntekoa varten tulisi olla jouhevaa. Nykyään järjestelmä on paitsi hankala ja hakijan on odotettava jopa kuukausia oleskeluluvan saamiseksi. Lisäksi maahanmuuton tarveharkinta haittaa tarpeettomasti työperäistä maahanmuuttoa, ja siitä tulisi luopua. Kokoomusnuoret muistuttaa myös kansainvälisten osaajien rekrytoinnin tärkeydestä. Myös Suomessa korkeakoulutetuista maahanmuuttajista on pidettävä kiinni. Esimerkiksi vuonna 2018 Suomen kansainvälisistä opiskelijoista jopa 36 prosenttia muutti maasta vuoden sisällä valmistumisestaan.
”Maahanmuutto ja sen prosessien sujuvoittaminen ovat tärkeitä osia osaajapulan ratkaisussa. Suomen tulee olla houkutteleva työperäisille maahanmuuttajille aina palvelualojen ammattilaisista kansainvälisiin huippuosaajiin. Tällä hetkellä emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula tähdentää.
Työvoimapulan ratkaisu vaatii myös suurempia rakenteellisia muutoksia. Kokoomusnuoret vaatii, että sosiaaliturvaa uudistetaan työntekoon kannustavaksi. Työn vastaanottamisen tulee olla aina kannattavampaa kuin tuilla elämisen. Nopeina keinoina ansiosidonnainen työttömyysturva on porrastettava ja opintotuen tulorajoja on nostettava. Pidemmällä aikavälillä pirstaleinen tulonsiirtojärjestelmä on uudistettava kokonaisuutena kannustavammaksi. Työnteosta on tehtävä kannattavampaa myös työn verotusta keventämällä.
”On kestämätöntä, että edelleen on kannustinloukkuja, joissa on kannattavampaa jättää työ vastaanottamatta. Ymmärrämme, että kovien työllisyyspäätösten tekeminen voi olla epämiellyttävää. Hallituksen poliitikot eivät ole ilmeisesti vieläkään tajunneet, että myös epämiellyttävien päätösten tekeminen kuuluu tehtävään. Suomi ei pärjää ilman rohkeutta uudistaa. Tulevassa budjettiriihessä päätöksiä on viimeistään tehtävä, eikä vain spinnailla omaan agendaan sopivia lukuja ja tilastoja”, Leino päättää.
Lisätietoja:
Pajula Matias
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021
matias.pajula@kokoomusnuoret.fi
+358 50 575 3347
Leino Ida
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2022–2023
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.