Kokoomusnuoret: RKP kuittaa vasemmistohallituksen laskun, jotta se voi kyykyttää lukiolaisia

Kannanotto

Pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallituksen ohjelmaan on kirjattu vaatimus selvittää pakollisen toisen kotimaisen kielen palauttaminen osaksi ylioppilastutkintoa. Opetusministeriön mukaan selvitys alkaa ensi keväänä. Kokoomusnuoret kritisoi asiaa voimakkaasti ja on huolissaan lukiolaisten jaksamisesta.

”Olisi todella omituista eikä ollenkaan perusteltua palauttaa toinen kotimainen kieli pakolliseksi osaksi ylioppilastutkintoa nyt. Toisaalta näin älyttömän tavoitteen edistäminen käy järkeen, kun palautamme mieleen, että se oli käytännössä RKP:n ja Anna-Maja Henrikssonin ainoa vaatimus hallitusneuvotteluissa”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula huomauttaa.

Kokoomusnuoret muistuttaa, että lukiossa on juuri toteutettu valtava uudistus, minkä lisäksi hallitus on myös pidentänyt oppivelvollisuusikää. Järjestö näkee, että näin pian ei ole oikea aika edes selvittää lukion mylläämistä lisää. Sen sijaan on odotettava, että edellisistä uudistuksista saadaan tuloksia.

Kokoomusnuoret näkee hallituksen ennalta-arvaamattoman linjan päätöksissä haitallisena. Järjestö moittii hallitusta siitä, miten esimerkiksi budjettiriihen päätös väliaikaisesta opintotuen tulorajojen korottamisesta luo lähinnä epävarmuutta, kun opiskelija ei tiedä, voiko pidempää työtä ottaa vastaan. Nyt hallitus lisää myös lukiolaisten epävarmuutta.

”Lisäksi korona-aika on runnonut opiskelijoita jo muutenkin tarpeeksi, ja lukiolaiset ovat todella kovilla. Todellako hallitus ja etenkin RKP haluavat lisää märkää rättiä lukiolaisten kasvoille. Pahimmillaan tällaiset lisäykset voivat romahduttaa monet opiskelijat”, Pajula moittii.

Lisätietoja:

Pajula Matias

Pajula Matias

Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021

matias.pajula@kokoomusnuoret.fi

+358 50 575 3347

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin