Suomen on aloitettava välittömästi prosessi Nato-jäsenyyden hakemiseksi
Venäjän aloittamat sotatoimet Ukrainaa vastaan ovat jatkumoa Vladimir Putinin harjoittamalle röyhkeälle voimapolitiikalle, jota Venäjä on toteuttanut koko Putinin valtakauden ajan. Historia on toistanut itseään, eikä lännen liennytyspolitiikalla ole saavutettu toivottuja tuloksia. Venäjä on 2000-luvulla kansainvälisiä lakeja rikkoen liittänyt itseensä Etelä-Ossetian ja Abhasian, miehittänyt Krimin ja aloittanut täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen itsenäiseen Ukrainaan. ”On selvää, että suomalaiset ovat tilanteesta erittäin huolissaan”, toteaa Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Antti Järvensivu.
Suomi täyttää jo nyt kaikki Nato-jäsenyydelle asetetut kriteerit, sekä harjoittaa nykyisellään tiivistä yhteistyötä ja sotaharjoituksia liittouman kanssa. Lähes kaikki Puolustusvoimille 2010-luvulla hankittu kalusto on yhteensopivaa Naton kanssa, mukaan lukien uudet F-35 hävittäjät. Suomen puolustusmenot ovat jo tällä hetkellä lähellä kahta prosenttia BKT:sta, mikä on Naton suosittelema viitearvo.
Naton entisen pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä voitaisiin päättää ”yhden yön aikana”, sillä tarvittavat kriteerit jäsenyydelle täyttyvät jo. Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg on ottanut kantaa Nato-keskusteluun ja todennut, että ”olisi hyvä, jos Suomi liittyisi Natoon”.
Ylen viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan 62 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä, mikä antaa hallitukselle verrattain hyvän mandaatin hakea liittouman jäsenyyttä välittömästi. Olemme jo tällä hetkellä niin lähellä Natoa kuin maa voi ilman jäsenyyttä olla, mutta ilman liittouman mukanaan tuomia turvatakuita. ”Nato-jäsenyyttä olisi täytynyt hakea jo vuosikymmeniä sitten, mutta nyt on viimeistään aika toimia”, Antti Järvensivu kommentoi.
Suomettumisen aika on ohi ja täten vaadimme, että hallitus tuo Nato-jäsenyyden hakemisen eduskunnan päätettäväksi välittömästi.