Pohjanmaan Kokoomusnuoret: Leikattavaa löytyy

Kannanotto

Kehysriihen tulokset olivat hallituskoalition sisältöön nähden oikean suuntaisia, mutta Pohjanmaan Kokoomusnuorten mielestä leikkauksia olisi pitänyt tehdä paljon enemmän kuin veronkorotuksia.

”On hienoa, että kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan 100 miljoonan euron edestä ja hoitajamitoitus lasketaan 0,6 työntekijään potilasta kohden. Nämä ovat hyviä konkreettisia keinoja kestävyysvajeen taittamiseksi. Olisimme kuitenkin toivoneet suurempia leikkauksia”, toteaa Pohjanmaan Kokoomusnuorten hallituksen jäsen Aatu Puisto

Pohjanmaan Kokoomusnuorten mielestä on kuitenkin tärkeää se, että hallituksen säästöt eivät kohdistu ammattisotilaisiin, poliiseihin ja rajavartioihin. On myös huoltovarmuuden kannalta elintärkeää, ettei maataloudesta leikata. Pohjanmaan Kokoomusnuorten mielestä veronkorotukset erityisesti pääoma- ja tuloverotukseen ovat talouskasvun kannalta haitallisia, minkä takia ALV:n korotus 1,5 prosenttiyksiköllä oli ymmärrettävä kompromissi. 

”Suomessa on jo ennestään erittäin korkea verotus, mutta yleisen arvolisäverotuksen korotus tuottaa varmimmin lisätuloja valtion kirstuun kuin tulo- tai pääomaveron kiristykset. Tämä johtuu siitä, että arvonlisäverotus on verotusluonteeltaan aika joustamatonta, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisten kulutustottumukset eivät merkittävästi muutu, vaikka tuotteiden hinnat nousevat. Tuloverotuksen kiristäminen olisi saanut jäädä tekemättä”, toteaa Pohjanmaan Kokoomusnuorten taloudenhoitaja Jaakko Koskela

Pohjanmaan Kokoomusnuorten mielestä on hienoa, että kehysriihessä myös kaksi isoa tukien saaja ryhmää joutuivat leikkausten kohteeksi. 

”Opiskelijat palautetaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin elokuussa 2025 ja hallitus tekee myös eläkkeensaajien asumistukeen vähennyksiä, jotka kohdentuvat varakkaimpiin etuudensaajiin. Samalla kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille loppuu. Nämä ovat olleet rohkeita päätöksiä, koska molemmat edunsaajaryhmät ovat isoja ja äänekkäitä”, kommentoi Pohjanmaan Kokoomusnuorten hallituksen jäsen Viljami Riuttala

Pohjanmaan Kokoomusnuoret olisivat kuitenkin toivoneet leikkauksia erityisesti yritystukiin, jotka eivät luo uusia, korkean tuottavuuden työpaikkoja. 

”Yritystukia ei uskalleta leikata, vaikka niihin käytetään vuosittain 4 miljardia euroa. Tuosta summasta voisi helposti säästää satoja miljoonia, jos vain otettaisiin vanha kunnon juustohöylä käyttöön”, päättelee piirin varapuheenjohtaja Jaakko Kosola.

Lopuksi Pohjanmaan Kokoomusnuoret luopuisivat investointipaketin tunnin juna-hankkeesta ja kohdentaisivat varoja uudelleen satamien automatisoimiseen, mikä lisäisi vientiteollisuuden toimintavarmuutta tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Koivula Frans

Koivula Frans

Liittohallituksen jäsen, Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

franskoivula@gmail.com

+358 45 310 8731

Koskela Jaakko

Koskela Jaakko

Pohjanmaan Kokoomusnuorten taloudenhoitaja

koskela63z@gmail.com

+358 50 918 4982