Helsingin Kokoomusnuoret: Etyjin päätöksenteko muutettava määräenemmistömenetelmään

Kannanotto

Etyjin päätöksentekomenetelmä on muutettava konsensusmenetelmästä määräenemmistömenetelmään. Muutos parantaisi Etyjin mahdollisuuksia toimia entistä jakautuneemmassa ja epävakaammassa Euroopassa.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön eli Etyjin keskeisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa aseriisunta, rajojen hallinta, ihmissalakuljetuksen vähentäminen, konfliktien ennaltaehkäiseminen, terrorismin vastainen kamppailu ja demokratisaatio. Järjestöön kuuluu 57 jäsenvaltiota, ja nykyisestä päätöksenteon konsensusmenetelmästä johtuen yksikin jäsenvaltio pystyy halutessaan estämään päätöksen syntymisen.

“Etyjin toiminta perustuu vuonna 1975 Helsingissä järjestetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjaan, ja se on toiminut maanosamme historian taitekohdissa aina tähän päivään saakka. Etyjin toimintakyky on kuitenkin tällä hetkellä heikko, ja tilanne on saatava korjattua pikimmiten”, Helsingin Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen Eliot Niemi kommentoi.

Euroopan liberaalit demokratiat ovat osoittaneet vahvaa tukea Venäjän törkeän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle. Etyjin kautta Ukrainaa voitaisiin tukea entistä enemmän nyt sodan aikana ja sen jälkeen niin sotilaallisesti kuin jälleenrakennusta ajatellen. Entistä vahvempi tuki Etyjiltä vaatii siirtymistä päätöksenteossa määräenemmistömenetelmään, jolloin vahvan ja konkreettisen tuen laajamittainen osoittaminen esimerkiksi itseään puolustavalle valtiolle olisi mahdollista.

“Vuonna 1975 sovittiin, että sotien on loputtava Euroopassa ja että valtiollisten rajojen on oltava loukkaamattomia. Kuitenkin vain noin neljä vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta silloinen Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin. Vaikka Etyjin sopimukset eivät ole oikeudellisesti sitovia, oli sopimuksen syntyminen aikanaan poliittinen ihme. Puhuttiin “Helsingin hengestä” eli hyvästä ja luottamuksellisesta ilmapiiristä. Jälkikäteen voi kuitenkin sanoa, että sopimus oli esimerkiksi Neuvostoliitolle todellisuudessa täysi vitsi. Tällä hetkellä Etyj on poliittisesti rampa ankka ja ilman uudistuksia se jatkaa nykyisellä tiellään”, lisää Helsingin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Leevi Väisänen.

Muutos on poliittisesti haastava prosessi, mutta aikaikkuna sille voisi olla nyt käsillä. Samalla on muistettava, että eurooppalaiset ovat ennenkin saavuttaneet mahdottomilta tuntuneita asioita. Suomella olisi Etyjin 50-vuotisjuhlavuoden puheenjohtajamaana otollinen paikka jättää nimensä Etyjin historiaan ja tuoda järjestö nykypäivään. On sekä suomalaisten että muiden eurooppalaisten edun mukaista toimia päätöksentekomenetelmän muuttamisen puolesta, sillä se tekisi Euroopasta vakaamman ja turvallisemman paikan elää.

Lisätietoja:

Väisänen Leevi

Väisänen Leevi

Helsingin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

leevi2.vaisanen@gmail.com

+358 44 335 0207

Niemi Eliot

Niemi Eliot

Helsingin Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen

eliot.niemi@gmail.com