Hyppää sisältöön

Ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkosto: Maatalousjärjestelmä vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi!

Kuvituskuva, jonka taustalla on tummansinisellä värikalvolla peitetty valokuva viljapellosta hämärässä. Kuvan keskellä on valkoinen teksti

Suomen nykyinen maatalousjärjestelmä ei riittävästi tue vähäpäästöistä ja resurssitehokasta ruoantuotantoa, vaikka ilmastotiede, taloudellinen realismi ja pitkän aikavälin huoltovarmuus edellyttävät sitä. Nyt tarvitaan rohkeita uudistuksia, jotka palkitsevat tehokkuudesta, kestävyydestä ja tulevaisuuteen suuntautuvasta tuotannosta.

Vähäpäästöinen ja resurssitehokas ruoantuotanto tarkoittaa sitä, että yhteiskunta kohdistaa tukia, investointeja ja tutkimusta erityisesti sellaisiin tuotantomuotoihin, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän päästöjä ja kuluttavat mahdollisimman vähän maata, energiaa, vettä ja lannoitteita suhteessa tuotettuun ravintoon. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi palkokasvien, viljojen, juuresten, avomaan vihannesten ja muiden vähäpäästöisten kasviproteiinien tuotannon vahvistamista. Nämä tuotantomuodot ovat usein myös energiatehokkaampia ja vähemmän riippuvaisia tuontirehuista sekä fossiilisista tuotantopanoksista.

”Vähäpäästöisen ruoantuotannon tukeminen olisi taloudellisesti järkevää, koska monet maat investoivat voimakkaasti uusiin proteiiniratkaisuihin, ja kuluttajien kiinnostus kasvipohjaisiin tuotteisiin kasvaa jatkuvasti. Suomella on mahdollisuus olla tässä kehityksessä edelläkävijä. Meillä on korkeatasoista maataloustutkimusta, puhdas luonto ja korkea elintarviketurvallisuus”, linjaa Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksen jäsen Otso Välimäki.

Nykyisessä maatalousjärjestelmässä merkittävä osa viljelymaasta sitoutuu rehuntuotantoon, mikä on yksi suomalaisen maatalouden keskeisistä rakenteellisista ongelmista. Rehuntuotanto kuuluu lähtökohtaisesti korkeamman päästötason tuotantoihin, sillä siinä kasvatetaan kasveja eläimille eikä suoraan ihmisravinnoksi. Jokaisessa tuotantovaiheessa menetetään energiaa ja ravinteita. Resurssitehokkaampi ruoantuotanto vapauttaisi merkittäviä maa-alueita esimerkiksi hiilinielujen vahvistamiseen, luonnon monimuotoisuuden palauttamiseen, metsitykseen tai tehokkaampaan ruoantuotantoon.

”Myös Suomen maantieteellinen asema asettaa huoltovarmuudelle erityisiä haasteita, minkä vuoksi maataloutemme on oltava mahdollisimman tehokasta ja omavaraisuutta tukevaa. Suoraan ihmisravinnoksi kasvatettava ruoka tuottaa enemmän ravintoa pienemmällä peltoalalla ja vähäisemmillä resursseilla. Resurssitehokas maatalous on siten keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta, ja siihen tulee panostaa nykyistä voimakkaammin”, painottaa Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkoston puheenjohtaja Vivianne Salmi.

Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkosto seisoo vahvasti sen näkemyksen takana, että Suomen maatalousjärjestelmä tarvitsee perusteellisen uudistuksen. Maatalouden tulevaisuutta ei voida rakentaa mallille, jossa ympäristölle raskainta tuotantoa ylläpidetään loputtomasti veronmaksajien tuella. Jos Suomi haluaa olla ilmastotavoitteiden, huoltovarmuuden ja talouden näkökulmasta kestävä maa, vähäpäästöisestä ja resurssitehokkaasta ruoantuotannosta on tehtävä keskeinen osa kansallista maatalouspolitiikkaa.

Lisätietoja

Vivianne Salmi

Vivianne Salmi

Ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkoston puheenjohtaja

+358 44 987 7709

Välimäki Otso

Välimäki Otso

Liittohallituksen jäsen

+358 45 209 0696

Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkosto