Daniel Sazonov valittu Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
Tiedote 7.11.2015
Julkaisuvapaa heti
Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi on Turun liittokokouksessa valittu Daniel Sazonov, 22. Sazonov on helsinkiläinen oikeustieteen ja tekniikan ylioppilas. Aiemmin hän on toiminut mm. Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajana.
Puheenjohtajavaalin neuvoa-antavasta jäsenäänestyksessä Sazonov sai 52,06 % ja vastaehdokas Janne Heikkinen 47,94 % äänistä.
Sazonovin puheenjohtajakampanjan kantava teema oli Kokoomusnuorten uudistaminen. Vastavalittu puheenjohtaja haluaa vahvistaa Kokoomusnuoria järjestöllisesti ja kirkastaa liiton poliittista viestiä.
”Kokoomusnuorten tulee olla järjestö, jonka jokainen kokoomushenkinen nuori voi kokea omakseen. Tulemme panostamaan voimakkaasti siihen, että Kokoomusnuorista tulee aidosti houkutteleva vaikuttamisväylä nuorille. Järjestökone on saatava kuntoon kuntavaaleihin 2017”, Sazonov sanoo.
Sazonov haluaa Kokoomusnuorten ottavan merkittävän roolin koko puolueen uudistamisessa: ”Kokoomusnuorten tulee räksyttämisen sijaan olla rakentava yhteiskunnallinen keskustelija. Meidän pitää tehdä ennakkoluulotonta ja rohkeaa, mutta samaan aikaan uskottavaa ja yhteiskuntaa aidosti eteenpäin vievää politiikkaa.”
Lisätietoja:
Daniel Sazonov
045-1296812