Miten juuri sinä tuet yrittäjiä?

Tiedote

Suomen talouden kannalta ensiarvoisen tärkeää on nyt tukea yrittäjiä. Suomessa on ensimmäistä
kertaa sotien jälkeen julistettu poikkeustilanne. Toiminta kotimaassamme hidastuu jatkuvasti,
lähestyen totaalista pysähtymistä. Moni, erityisesti pienyritys, on vaarassa ajautua konkurssiin.
Mikäli yritykset ajautuvat konkurssiin, monilla työntekijöillä ei ole epidemian jälkeen työpaikkaa,
johon palata. Työntekijät, yrittäjät, sekä koko Suomen kansa on stressaantunut nopeasti muuttuvasta
ja arvaamattomasta tilanteesta.

Kokosimme listaan muutamia vinkkejä, miten juuri sinä voit tukea yrittäjiä jopa kotisohvalta.

1. Jos olet tilannut jonkin tuotteen tai palvelun, joka ei toteudu nyt ajallaan älä peru tilaustasi
vaan odota epidemian helpottumista.
2. Jos olet terveenä tilaa itsellesi aika esimerkiksi hierontaan lievittääksesi stressiä.
3. Tilaa paikallisesta ravintolasta ruokaa kotiin.
4. Osta lahjakortteja erilaisiin yrityksiin, esimerkiksi tulevia syntymäpäivälahjoja tai joulua
silmällä pitäen.
5. Viimeisenä mutta ei missään nimessä vähäisimpänä tykkää, kommentoi, sekä jaa yrityksen
päivityksiä. Suosittele yritystä muille! Tämä vinkki ei maksa mitään ja voi osoittautua
yritykselle tärkeäksi näin vaikeina aikoina.

Lisätietoja:

Laine Rosa

Laine Rosa

Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja

rosalaine@outlook.com