Eveliina Erkkilä Oulun Läänin Kokoomusnuorten piirihallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021
Eveliina Erkkilä valittiin Oulun Läänin Kokoomusnuorten syyskokouksessa piirihallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Tuleva vuosi on 26-vuotiaalle arkkitehdille toinen vuosi piirihallituksessa. Piirihallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Laura Teittinen ja hallituksen muiksi jäseniksi Jasmin Urpilainen, Aurora Lehtosaari, Atte Syväniemi, Paavo Koho, Sampo Niittyviita, Paavo-Petteri Kelho, Kosma Rönkä ja Aleksi Pannula.
”Meillä täällä Oulussa on hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki, ja haluan puheenjohtajana pitää siitä kiinni. Vuoden 2019 Oulun yliopiston edustajistovaalit on hyvä esimerkki oululaisesta tiimipelaamisesta, kun kokoomuksen edustajien määrä nostettiin aiemmasta nollasta neljään. Ensi vuonna käydään jo uudet edustajistovaalit, joiden tavoite on selkeä – kasvatamme edustajistopaikkojemme määrää entisestään.” linjaa Erkkilä.
Erkkilä jatkaa: ”Ensi vuoden tärkein juttu on tietenkin kuntavaalit, joissa tavoitteena on saada mahdollisimman monta nuorta ehdokasta läpi. Oulun piiristä löytyy monta politiikan seuraavaa superstaraa, ja minulla on ilo olla puheenjohtajana puskemassa heitä eteenpäin. Vaalivalmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa ja lista sekä tekijätiimi näyttävät lupaavilta. Kuntavaalien ja edustajistovaalien lisäksi ensi vuoden tavoitteina on kirkastaa toimintaa ja tehostaa jäsenhankintaa”.
Lisätietoja:
Stenfors Sebastian
Oulun Läänin Kokoomusnuorten puheenjohtaja
0407466922
Koho Eveliina
Oulun Läänin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
+358 440 330 397