Emma Holsti Uudenmaan Kokoomusnuorten johtoon

Tiedote

Uudenmaan Kokoomusnuoret ry on 10.12.2020 pidetyssä syyspiirikokouksessaan valinnut uuden hallituksen toimikaudelle 2021. Piirin puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle espoolainen 23-vuotias Emma Holsti, joka on toiminut Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajana jo kuluneen vuoden. Holsti on juuri valmistunut myyntityön koulutusohjelmasta Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta tradenomiksi ja työskentelee edunvalvonnan koordinaattorina Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:llä. Tulevana vuonna Suomessa käydään kuntavaalit, joiden painoarvoa Holsti korostaa.

”Tulevan toimintavuoden kärkiteema on ehdottomasti kuntavaalit. Tulemme tekemään aktiivista kampanjointia ja viestintää sekä varmistamaan nuorten ehdokkaiden riittävän määrän kaikkialla piirissä. Meidän on omalta osaltamme mahdollistettava kokoomuksen vaalivoitto niin Uudellamaalla kuin myös valtakunnallisesti”, päättää Holsti.

Piirin varapuheenjohtajaksi valittiin lohjalainen 18-vuotias Akseli Lehtonen. Lehtonen opiskelee Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa IB-linjalla viimeistä vuottaan. Hallituksen taloudenhoitajaksi valittiin Niklas Salmela (Espoo). Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aaron Komulainen (Espoo), Markku Majanen (Mäntsälä), Jukka Johansson (Vantaa), Kasperi Manninen (Espoo), Susan Parviainen (Hyvinkää), Sean McLoughlin (Järvenpää) ja Binga Tupamäki (Kauniainen) sekä varajäseniksi Juho Virolainen (Espoo), Iida Niva (Järvenpää), Miro Vauhkonen (Vantaa), Marko Ikävalko (Espoo), Jaakko Linnakangas (Vantaa), Antti Markova (Espoo), Sami Matikainen (Hyvinkää) ja Tommi Kanon (Porvoo).

Lisätietoja:

Holsti Emma

Holsti Emma

Sivistyspolitiikan verkoston puheenjohtaja

emma.holsti@gmail.com

+358 40 410 8814

Nupponen Konsta

Nupponen Konsta

Hallintosihteeri

konsta.nupponen@kokoomusnuoret.fi

+358 40 096 8274

Piirien asiakirja- ja taloushallinnollinen seuranta ja raportointi sekä hallinnollinen neuvonta

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin