Teresa Bäckström Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattoriksi

Tiedote

Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattoriksi valittiin Teresa Bäckström (23). Hän aloittaa työt elokuun aikana.

Bäckström on kasvatustieteiden ylioppilas, joka tulevana syksynä aloittaa myös opinnot järjestö- ja nuorisotyön yhteisöpedagogina. Bäckströmillä on pitkä tausta Kokoomusnuorissa, ja kuluneen vuoden aikana hän on toiminut Kokoomuksen Nuorten Liiton hallituksessa, josta kuitenkin joutui jättäytymään saatuaan järjestökoordinaattorin paikan.

”Toki on haikeaa luopua luottamustehtävistä, mutta uskon että Helsingin Kokoomusnuoret ja ylipäätänsä koko liitto hyötyvät osaamisestani nykyistä enemmän siirtyessäni järjestökoordinaattoriksi. Erityisen innoissani olen syksyn edustajistovaaleista”, Bäckström kommentoi valintaansa.

”Odotamme innolla Teresan kanssa työskentelyä. Teresan hakemuksessa korostui vahvasti hänen hallinnollinen ja järjestöllinen osaamisensa, josta tulee varmasti olemaan meille paljon hyötyä tulevaisuudessa!” Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tella Soini riemuitsee.

”On mahtavaa saada Teresa mukaan osaksi tiimiämme. Hänen monipuolinen taustansa Kokoomusnuorissa luottamushenkilönä sekä yhteisöpedagogin opinnot ovat suuresti hyödyksi Helsingin Kokoomusnuorille”, Kokoomusnuorten pääsihteeri Juho Kärkkäinen iloitsee.

Järjestökoordinaattorin tehtäviin kuuluu piirin toiminnan kehittäminen yhdessä luottamusjohdon kanssa. Lisäksi järjestökoordinaattorin vastuulla on tapahtumien järjestäminen, piirin talouden ja hallinnon hoitaminen sekä viestintä ja yhteydenpito jäsenistöön ja sidosryhmiin.

Lisätietoja:

Kärkkäinen Juho

Kärkkäinen Juho

juho.karkkainen@kokoomusnuoret.fi

+358 50 300 1408