
Elina Riutta aloittaa Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattorina tammikuussa 2022
Elina Riutta aloittaa Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattorina tammikuussa 2022. Riutta on 24-vuotias valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta ja vasta kotiutunut reservin alikersantti. Hän toimii ensi vuonna muun muassa Varusmiesliiton hallituksessa.
”Odotan innolla töiden aloittamista Helsingin Kokoomusnuorilla. Kokoomusnuorten toiminta on aina kiinnostanut minua, sillä Kokoomuksen arvot ovat lähellä sydäntäni”, Riutta kommentoi.
Riutan mielestä Helsingin Kokoomusnuorten on tärkeää pysyä houkuttelevana ja helposti lähestyttävänä toimintaympäristönä uusille jäsenille. Hän odottaa innolla pääsevänsä tutustumaan Helsingin kokoomusnuoriin paremmin.
”Odotamme innolla Elinan kanssa työskentelyä. Elinan hakemuksessa korostui vahvasti hänen hallinnollinen osaamisensa sekä hänen kokemuksensa muusta järjestötoiminnasta, mikä tulee varmasti poikimaan uusia ajatuksia Helsingin piirille!” Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tella Soini riemuitsee.
”On mahtavaa saada Elina osaksi tiimiämme! Monipuolinen osaaminen ja Elinan asenne tulevat olemaan varmasti valttikortteja koko toimistollemme tulevaisuudessa”, Kokoomusnuorten pääsihteeri Juho Kärkkäinen iloitsee.
Järjestökoordinaattorin tehtäviin kuuluu piirin toiminnan kehittäminen yhdessä luottamusjohdon kanssa. Lisäksi järjestökoordinaattorin vastuulla ovat tapahtumien järjestäminen, piirin talouden ja hallinnon hoitaminen sekä viestintä ja yhteydenpito jäsenistöön ja sidosryhmiin.
Lisätietoja:
Soini Tella
Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2021-2022
+358 45 231 8008