Nuorilla on jatkossakin oltava mahdollisuus opiskella Satakunnassa
Satakunnassa opiskelee yli 10 000 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä. Vuosittain opiskelun aloittaa noin 1 500 uutta opiskelijaa.
Satakunnan Kokoomusnuorten mielestä korkeakoulutusta ja tämän myötä osaavia ihmisiä ei tule ajaa pois maakunnasta. Historiassa tämä virhe on tehty; Yliopistoja jaettaessa Pori kieltäytyi omasta yliopistosta, koska kaupungissa uskottiin savupiipputeollisuuden tulevaisuuteen. Viime vuosina Satakunta on nopeasti kasvanut Porin Puuvillassa sijaitsevan yliopistokeskuksen, Rauman opettajankoulutuslaitoksen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun myötä nuorekkaaksi opiskelumaakunnaksi. Satakunnan Kokoomusnuoret toivovat että eduskuntavaalien alla ehdokkaat ottaisivat näkyvästi kantaa korkeakouluopetuksen asemaan ja kehittämiseen Satakunnassa.
Satakunnan Kokoomusnuorten mielestä niukkoja resursseja tulisi kohdentaa nykyistä enemmän perusopetuksen suuntaan. Tällä varmistettaisiin korkeakouluopetuksen, etenkin yliopistokeskuksen, säilyminen vaihtoehtona toisen asteen päättäville nuorille. Perusopetus tahdotaan liian usein unohtaa etenkin yliopistoissa tutkimuksen jalkoihin. ”Nykyisin työelämässä ei riitä että on pelkästään hyvä tyyppi, vaan entistä useammin perään kuulutetaan myös raakaa perusosaamista”, sanoo varapuheenjohtaja Juho Anttila.
Lisätietoja:
Varapuheenjohtaja Juho Anttila
juhoa@iki.fi, 0408467553